http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

28.12.2013

Ei vatsa velkaa usko



Iltalehden lööppitoimittaja sanaili 27.12.2013: JOULUMÄSSÄILY LÄHTI KÄSISTÄ : OSA SUOMALAISISTA SÖI ITSENSÄ SAIRAALAKUNTOON.
Oli luettu Savon Sanomia ja huomattu että Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystystä työllistää  jouluisin ylensyöjät. Iltalehden toimittaja soitteli tapaninpäivänä sairaanhoitopiireihin ja terveysneuvoloihin ja kyseli asiaa. Soittokierroksen tulos oli, että ilmiö on harvinainen mutta tuttu muuallakin.  Näin jouluisesta ylensyönnistä saatiin tehtyä Iltasanomiin juttua yhden sivun verran - sekä tuo mässäilevä lööppi millä lehteä myytiin.  Alkoholi olisi kysyttäessä osoittautunut taatusti suuremmaksi joulunajan terveydenhuollon työllistäjäksi, mutta ei puhuta nyt siitä.

Ehkä ylensyöjien kovien kohtaloiden arvellaan myyvän lehteä paremmin. Moni miettii joulun jälkeen miten heidän oma painonhallintaprojektinsa on pyhistä selvinnyt. Minä muiden mukana. Oli niin vaikea vastustaa joulupöydän antimia.

Mutta hypätäänpä tästä päivästä vuoteen 1696. Jouluvieton puitteet olivat silloin totisesti toisenlaiset. Mirkka Lappalainen kertoo tästä kirjassaan Jumalan vihan ruoska:
Tilanne kärjistyi talvella ja keväällä 1697 niin pahaksi, että aikalaisten ja historioitsijoiden  on ollut vaikea löytää riittävän ilmaisuvoimaisia sanoja kuvaamaan hädän syvyyttä.
Karjalan kannaksella talonpojat julistivat huhtikuun puolivälissä, että heillä on "kuolema ovella". He eivät liioitelleet. Suurten kuolonvuosien pahin joukkokuolemien aalto koettiin keväällä 1697, jolloin Suomessa menehtyi  kymmeniätuhansia ihmisiä. Aikalaisten tiedot tuhon mittasuhteista olivat epätarkkoja mutta sitäkin kylmäävämpiä.
Suuret kuolonvuodet  olivat Suomen historian  synkin ajanjakso.  Nälänhädästä tuli raamatulliset mittasuhteet saanut murhenäytelmä, joka vähensi maan väestöä kolmanneksella. Myös emämaa Ruotsissa ja Liivinmaan provinseissa kärsittiin ankarasta nälästä. Kun oudot ja armottomat säät veivät sadon, nälkää seurasivat tappavat kulkutaudit ja kun kuningas teki kuolemaa, ei ollut ihme että niin ylhäiset kuin alhaisetkin uskoivat Jumalan vihan laskeutuneen valtakunnan ylle.
Ylläolevan lainauksen rinnastus ummetuksiin, suolitukoksiin ja närästyksiin on toki makaaberi. Asettaa silti jouluvaivamme uusiin kehyksiin. ltalehtien lööpit ovat meidän aikamme surrealismia. Hankkikaa Mirkka Lappalaisen kirja käsiinne, löytyy varmasti kirjastoista.

Selviytyjät


Karjala ei selvinnyt 1600-luvun lopun kuolonvuosista muuta maata paremmin. Henkikirjoissa kivennapalaisia oli vuonna 1694 ollut 805 henkilöä, vuonna 1723 heitä kirjattiin 318 henkilöä.

Syntymä- ja kuolinajat ovat likimääräisiä, ajoitettuna
vuosikymmenen tarkkuudella.
Kivennavan väestöromahdusta ei kokonaisuudessaan selitä Suurten Kuolonvuosien nälänhätä ja kulkutaudit.  Kun oltiin selvitty nälänhädästä laajeni Suuri Pohjansota Suomeen ja tuon Isoksi Vihaksi kutsutun sodan mukana kulki Musta Surma, ruttotauti. Näillä on oma vaikutuksensa seudun autioitumiseen.

Väestökirjanpito on hyvin ymmärrettävistä syistä ollut hieman hataraa noina aikoina ja mahdolliset dokumentitkin pääosin tuhoutuneet. Tarkkaa kuvaa on mahdoton saada.

Yhtä perhettä lukuunottamatta Sipi Kirjaisen jälkeläiset häviävät jälkiä jättämättä. Sipin pojanpoika Heikki kasvattaa vaimonsa Helgan kanssa aikuisuuteen kuusi poikalasta. Kaikki kuusi poikaa selviävät nälänhädästä ja kulkutaudeista. Neljällä heistä on lapsia, joiden jälkipolvia esitellään Kirjavaisten sukukirjassa.

Tiedämme, että Heikki Matinpoika Kirjavainen joutui luopumaan taloudellisesti liian raskaasta nimismiehen virastaan ja perintötilastaan Kivennavan Karvalassa. Perhe muutti Karvalasta Sikiälään. Miten tuo perhe selvisi perintötilan menetyksen jälkeen väestökatastrofin keskellä näin hyvin? Sitä emme tiedä. Sen kuitenkin tiedämme, että vuoden 1704 Kivennavan kesäkäräjille oli saapuvilla vain kaksi lautamiestä, ei lainkaan käräjäkansaa. Huonoimmin selvinneitä kyliä olivat Kivennavalla Kukkola, Karvala, Räikylä, Saarenmaa ja Terijoki. 1700-luvun alun verotarkastuksessa Karvalasta ei ollut mitään jäljellä. Veroluettelossa näkyy vain Pietari Karvasen tila, sekin merkitty autioksi ja tyhjäksi.






Ilmasto oli 1600-luvulla Suomessa hankala. Keskimäärin joka kolmas vuosi oli katovuosi, joka toinen vuosi oli huono viljavuosi. Vuosisata päättyi kolmeen perättäiseen katovuoteen.

Vuoden 1695 sadosta kerrottiin Viipurin läänissä, että viljanjyvät olivat "melkein ilman sydäntä niin että ne muistuttivat enemmän alkonoita kuin mitään hyödyllistä siementä". Seuraava talvi oli ankara, kylmyyttä jatkui pitkälle kevääseen. Kesällä sateesta ei tuntunut tulevan lopppua. Kostean ja vihreäksi jääneen laihon tuhosi lopullisesti halla.




25.12.2013

Urban exploration


 "Alkaa olla jo iltapäivä. Suuntaamme Kivennapaan, joka venäläisittäin Pervomaiskojeksi tunnetaan. Keskusta on eläväinen ja kuvauksellinen. Pysähdymme ja nautimme päivällisen paikallisessa ravintolassa, sillä meillä on edessä reissun viimeinen must see eli pakollinen kohde. Mahdollisesti Leningradin suojaksi rakennettu, useiden neliökilometrien alue ja vähintään 50 rakennuksen hylätty ohjustukikohta."


 "Eli kyseessä olisi reissumme massiivisin kohde kaikilla mittareilla. Mystistä ja karttoihin merkkaamatonta aluetta on pidetty tarkoin varjeltuna salaisuutena vuosikaudet, mutta viime vuosina sieltä on putkahdellut hivenen kuvamateriaalia esille. Lähdemme epätietoisina ottamaan selkoa sen nykytilasta. Rankka kaatosade miltei pysäyttää matkamme, kun köröttelemme yllättävän hyväkuntoista armeijan betonitietä alueen porteille."


Urban exploration oli minulle uusi käsite, ainakin siinä merkityksessä missä Syrjäseutu-blogi sen tarjoilee. Urbaanit löytöretkeilijät kiertelevät kuvailemassa kaikenlaisia virkaheittoja paikoilleen luhistuvia rakennuksia.

Syrjäseutu-blogistit kävivät loppukesästä Luovutetussa Karjalassa. Matkaajat ovat päivittäneet elo-syyskuun vaihteessa blogiaan Pihlaisten kylän maisemilla. Kivennavan Kirjavaisten sukuseura julkisti sukukirjansa elokuun viimeinen päivä.  Blogin kirjoittaja kierteli suvun vuosisataisissa kotimaisemissa samaan aikaan kun Kirjavaiset julkaisivat sukukirjansa. Mielenkiintoinen yhteensattuma.




Syrjäseutuväen tutustuminen vanhaan ohjustukikohtaan päättyy nopeasti ja heidät häädetään nolosti. Tästä johtuen blogikirjoituksessa on niukasti kuvamateriaalia alueelta.
Luulemme nähneemme tarpeeksi ja palaamme tutkimaan tukikohdan keskustaa kasarmeineen. Kaukaa näemme aikaisemmin tyhjällä portilla vartijan savukkeella. Päätämme välttää tukalan kohtaamisen kurvaamalla keskusaukiolle ja palaten samaa kiertoreittiä takaisin. En halunnut kuitenkaan lähteä ottamatta vaikuttavasta aukiosta kuvaa ja juoksen ulos autosta ottamaan viimeisen räpsyn. Sitä en koskaan saa, sillä vartija painaa pyörällä peräämme. Luottokumppanini saa ensimmäisenä tuta vihaisen vartijan sanat:" Painukaa helvettiin täältä!". Neuvotteluille ei ollut sijaa ja nöyränä kaasutamme mahdollisuuden tullen pikimmiten pois paikalta.

Pihlainen matkakohteena


Ensimmäisiä yksittäisiä kotiseutumatkailijoita kulki entiseen Pihlaisiin 1960-luvulla salaa paikkoja katsomassa.  Nyt Pihlainen kiinnostaa jo niitä kolmannen polven varttikarjalaisiakin, joiden joku isovanhemmista on asunut kylässä. Nykyisin vuosittain ainakin yksi bussillinen  pihlaistaustaisia käy juurillaan ihmettelemässä kylää jota ei enää ole. Paikan uusi nimi on Malinovka.

Malinovkaan syntyi Punainen lokakuu niminen kolhoosi vuonna 1947. Asukkaat tulivat Kirovin alueelta. Malinovkan kyläneuvoston alla toimi myös entisten Rantakylän, Jaarilan ja Sormulan alueille perustetut kolhoosit.

Vuonna 1950 venäläiset perustivat kolhoosin tilalle ilmatorjuntavaruskunnan Leningradin suojaksi. Rakensivat betonitien, kerrostalot, ohjussiilot ja tutka-asemat. Malinovkaan sijoitettiin noin 150 ohjusta. 1990-luvulla varuskunta tyhjennettiin kun ilmapuolustus järjestettiin uudelle pohjalle. Ilmeisesti alue on kuitenkin vielä jonkinlaista sotilasaluetta vaikka kulkua sinne ei rajoitetakaan. Joissakin kerrostaloissa on vielä asukkaita ja kasvimaat olivat vuonna 2013 käytössä. Alueella toiminut kauppa on kuitenkin sulkenut ovensa.

Alue on rapistunut nopeasti. Urbaanit löytöretkeilijät ovat  ilmeisesti muissakin kohteissaan kierrellessään huomanneet, että betoni ei ole ikuista. Huokoisena se imee vettä ja on lujaa vain puristettaessa. Vetoa se ei kestä. Kun betonipinta jätetään hoitamatta jäätyvä vesi vetää pienen pieniä halkeamia vähitellen suuremmiksi. Rauta säilyisi ruostumattomana happamassa betonissa, mutta yhä syvemmälle tunkeutuva vesi vie seinämistä happamuuden. Malinovkassa kiemurtelevat jo ruosteiset raudat kuin madot seinien halkeamissa.

Toki vielä pahemmin ajan hammas on puraissut Pihlaisten kylää ja venäläiset ovat auttaneet asiaa puskutraktorein. Kylän löytämiseen tarvittaisiin jo arkeologisia kaivauksia ellei kävijällä ole vanhastaan parempaa tietoa entisistä talonpaikoista.





























Pihlaisisten kyläkirja ilmestyi vuonna 2005. Siinä esitellään Pihlaisten asutushistoria 1500-luvulta  talvisodan aattoon asti. Kirjaan on kerätty runsaasti tarinaa talo talolta asukkaista erityisesti 1900-luvulta. Viime kesänä Pihlaisten kyläseura julkaisi pehmeäkantisen teoksen Muistoja Pihlaisista ja evakoista. Nimensä mukaisesti sisältönä ovat muistot Pihlaisista. Näitä kumpaakin on ilmeisesti vielä saatavilla Pihlaisten kyläseuralta

Kalevi Hyytiä on yhdistänyt mainiosti  kylän talot vuoden 1939 asukastietoineen nykyajan satelliittikuvaan satelliittikuvaan. Vanhat  hylätyt ohjussiilot näkyvät kylän itäreunalla. http://www.sukuni.fi/kirjavainen/1930luku/pihlainen.html

22.12.2013

Joululeikeistä Karjalassa


Tammikuussa 1882 Suomen Wirallisessa lehdessä kerrottiin Viipurin läänissä hypittävän hillittömiä joululeikkejä. Kirjoittaja paheksui moista elämää, jota vertasi Oulun seudun säädyllisiin tanssitapoihin. Viipurin läänin kansanhuvit ovat
'alkuperäisessä törkeydessään' hänelle kauhistus. Tuohtumuksen alla on kuitenkin varsin elävä kuvaus vanhoista kannaslaisista joululeikeistä.

Jäljensin kirjoituksen kokonaan niin ei tarvitse lehtileikkeleiden präntistä sitä tavailla.

Joululeikit Itä Suomessa

Kussakin paikkakunnassa on Suomen kansalla omat tapansa nuorison huvituksia varten. Tanssiminen, monella eri tavalla on yleinen koko maassaja Oulun läänissä ovat tanssihuvit enimmän siveellisiä, sillä varsinkin Oulun tienoilla tavottelee kansa seurata vallassäätyläisten tanssitapoja. Siellä noudatetaan myöskin kaikissa nuorison huvitiloissa vallan siistiä käytöstä, joissa aina tanssin lomassa sadaan kuulla moniäänistä laulantoa. Niin sivistyneitä kansanhuveja ei muissa maamme paikkakunnissa tavata kuin Oulun ympäristösä ja osaksi jo muissakin paikoilla Oulun läänissä. Riitoja ja tappeluksia niissä ei tapahdu tuskin nimeksikään kuten se useasti muiden paikkakuntain leikki- ja tanssipaikoissa on tavallista. Mutta kaikista suurimmassa määrin eroavat kansanhuvit ja leikit Itä-Suomessa Viipurin läänissä.

Täällä ilmestyvät ne aluperäisessä törkeydessänsä, jota ei aika eikä vallasihmisten esimerkit ole ensinkään tahkoneet. Joulujuhlat vuoden ajassa saavat näistä leikeistä suuremman määrän osaksensa. Jo viikkoja ennen joulua tilataan soittajat ja parhaimmat kummitusten tekijät suurimpiin kyläkuntiin. Että nämä "joululeikit" tulisivat oikein mahtaviksi varustetaan viinaa niin runsaasti saatavaksi ettei se lopu joulunpyhinä, eikä sen kaupittelemista pidetä ensinkään vikana, josta seuraa ettei sitä koeteta salatakaan. Yhtenä joulupäivänä ei pidetä mitään leikkiä. Silloin käydään kirkossa ja iltapuoli istutaan eli nukutaan kotona. Mutta Tahvanan päivänä ollaan jo aamulla aikaisin liikkeessä ja heti puolisen syötyä alkavat joululeikit tanssin ja monenmoisten kummitusten kanssa, jossakin mahtavasta talosta tahi mökistä, missä on viinaa saatavana.Sitten alkaa tulla kosolta kansaa kokoon molemmista sukupuolista vanhemmista ihmisistä aina kävelemään pääsevään lapseen asti. Joku kynttilä antaa huoneelle puolihämärän valon, soittaja asettuu paikallensa ja alkaa soittaaa maan polkkaa, valssia, ryssää, engelskaa, sappua niin kiireesti, että se sitä on pöllyä ja töminätä kun siinä mennään. Yleinen huuto ja räiske antaa tälle tanssille omituisen - jopa hirvittävän vaikutuksen.Kun tällä tavalla on joku aika tanssittu niin levätään ja otetaan virvoituksia, jolla ajalla tytöt alkavat niinkutsutun rinkitanssin. Siihen liittyvät pojat ja alkavat oikein huutamalla laulamaan vanhoja siveettömiä rakkauslauluja, joissa kylläksi hävyttömät sanat herättävät kuulijoissa imelää naurua, eikä ringissä olevat tytötkään kammoksu semmoisia virsiä vaan huutavat niitä yhtenä poikain kanssa.Sitten kun kyllästytään tämmöiseen niin alkaa taas tanssin töminä, jota pitkitetään siksi kunnes joku veitikka tulee hullunkurisena "joulukummituksena" tanssitupaan. Näin rehmitään koko yö, jonka lisäksi vielä joulupukit kulkevat ympäri tupaa ruisoljista punomalla tehdyt patukat käsissä, joilla hosuvat ja lyövät ketä sattuu. Tapahtuupa usein, että heikoimmat saavat semmoisessa leikissä pahoja vammoja.
Viipurin tienoilla on tapana näissä joululeikeissä pitää jonkinlaista teatteria. Jos joku talonhaltia kyläkunnassa on myöhästynyt kesätöistään; kynnössään, kylvössään, heinänniitossaan tahi elonkorjuussa, niin joku joukosta rupee siksi semmoiseksi isännäksi ja matkii kaikki hänen puheensa, liikkeensä  ja toimensa semmoiseksi kuin itse työssä ovat tapahtuneet.Semmoinen isäntä on sillä kerralla oikein mokomassa muokassa noiden Joulupukkien pilkattavana.

Muutamat näistä Viipurintienoon joululeikeistä ovat jotenkin huvittavia sekä viehättäviä, jota vastaan taas toiset ovat sangen riettaita ja inhottavia puheissa, lauluissa ja tavoissa. Kuolemanjärven ja Uudenkirkon puolella mainitaan joululeikit olevan vielä enemmän roskasia kuin muualla. Mutta pidettäköön niitä missä hyvänsä, niin roskasia ovat ne hengeltänsä ja olisivat siis jo hyljättävät. Varsinkin tytöt tulevat niissä kuulemaan ja oppimaan paljon pahaa, eikä siinä kaikki, mutta ne tulevat noiden puolivillein poikain käsissä revityiksi ja raastetuiksi juuri kuin rääkättävät, sillä siveellistä käytöstä ja kohtelua ei tunneta joululeikeissä; se on vanha asia.
Kuinka syvälle nämä lapsuudessa totutut joululeikit ovat istuneet kansan sydämiin ymmärretään jo siitäkin kun ennen joulua ei ole sitä asuntoa, missä ei valmisteta joululeikkeihin tarvittavia vaatteita ym ja jälkeen joulun taas puhutaan siellä tapahtuneista kummallisista seikoista, juuri kuin jostain hyvin ylevästä tapahtumasta. Suuren Peron kylässä Viipurin pitäjässä olivat nuoret miehet viime joulunajan viideksi päiväksi tilanneet soittajan 16 markalla, jonka lisäksi vielä oli vapaa kyyti ja ruoka annettavan soittajalle. Sattuipa tämän kuultuansa eräs paremman huvituksen harrastaja sanomaan näille soittajan tilaajille: "Heittäkää pois koko semmoiset joululeikit ja tilatkaan niihin tarvittavilla rahoilla Uusi Suometar ja Ilmarinen, niin saatte niistä koko vuodeksi huvitusta - ja semmoista huvitusta mikä valaisee ymmärryksenne tuntemaan parempia asioita kuin tämän kansan siveettömät joululeikit."Tähän esitykseen vastattiin hänelle jyrkällä kietämisellä näin: "Vaikka emme näkisi sinä ilmoisna ikänä yhtään sanomalehteä, niin emme sittenkään heitä joululeikkiä pitämättä, emmekä niitä unhoita sanomalehtien rinnalla."Tähän ei voinut esittelijä muuta kuin sukutella tuommoisten ihmisten typeryyttä, joilla jokapäiväinen leipä on toisen työllä ja rahdinajolla saatava, ja mitä siitä yli jääpi, se tuhlataan turhanpäiväisissä joululeikeissä, joiden rinnalla kaikki paremmat ja hyödyllisemmät ostettavat saavat olla syrjässä.
Emme yhtää katsoisi sopimattomiksi näitä kansantapoja - jos niiden rinnalla noudatettaisiin tuota kaunista neuvoa:Jos sinä yhtään huvitusta ruokit, niin älä toistakaan unhoita, sillä et sinä tiedä kokemattomana päättää kumpi niistä on parempi. 
Jos nimittäin joululeikit pidettäisiin välttämättömän tarpeellisina niin niiden tähden ei kuitenkaan pitäisi hyljätä henkisiäkään huvituksia joita saadaan kirjoista ja sanomalehdistä. Kuin kansa kerran tutustuisi kirjallisuuteen niin eipä kauan viipuolisi ennen kuin se leikit ja huvit puhdistuisivat - ne tulisivat siveellisimmiksi eivätkä olisi ensinkään esteinä henkisille huvitusriennoille. Perustettakoon kaikissa Itä Suomen seurakunnissa lukuyhtiöitä ja hyviä kansankirjastoja - ne ovat ne ainoat välikappaleet, jotka voivat kansassa herättää lukuhaluja ja parempia kansan huvituksia.

"Niin on totinen kun tuohenkettäjä" sanoisi varmaan kivennapalainen.   Suuri oli vimma siistiä kansasta pois sen vanhat perinteet.

Toista esimerkkiä en ryhdy jäljentämään, laitan linkit kuitenkin niin jää niiden etsimisen vaiva. Viipurin Uutiset julkaisi toukokuussa joulunviettokuvaukset jatkokertomuksina. Pienet pyhät. Entisten tapain kuvaus Itä-Suomesta. Näitä vanhemmilla puukstaaveilla eli fraktuuralla kirjoitettua oppii kyllä aika nopeasti lukemaan. Sen jälkeen voi etsiä lisää lukemista Historiallisista sanomalehdistä.
Pitääpä itsenikin ottaa tarkempaa selkoa noista joululeikeistä. Vaikuttavat mielenkiintoisilta.

08.05.1888   Wiipurin Uutiset no 105
 09.05.1888   Wiipurin Uutiset no 106
10.05.1888   Wiipurin Uutiset no 107
 13.05.1888   Wiipurin Uutiset no 109
16.05.1888   Wiipurin Uutiset no 111
17.05.1888   Wiipurin Uutiset no 112

Hyvää ja rauhallista joulua itse kullekin.




18.12.2013

Linkkejä sukutarinoihin


Sukuhistoriasta tai sukututkimuksesta blogien kirjoittajia on silmiini sattunut vähänlaisesti. Mutta kun kysyy ja katselee niin jotain aina löytää. Sen verran, että päätin linkittää ne. Näihin tutustumisessa ei tule aika pitkäksi. Kenellä on tietoa muista sukublogeista? Ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan.


Ahoilta ja rannoilta
Sukelluksia Suodenniemen historiaan. Suodenniemi sijaitsee Länsi-Pirkanmaalla, puolimatkassa Tampereelta Poriin Mouhijärven pohjoispuolella. Kirjoittaja on aloitellut bloginsa pitämistä syksyllä paria viikkoa myöhemmin kuin minä avasin tämän omani. Laadukkaita kirjoituksia ilmestyy pari kolme kuukaudessa.

Annelin ajatuksia
Opettajaihmisen ajatuksia, joita ei ole rajattu sukujuttuihin, mutta ovat vahvasti sidoksissa historiaan. Kotoisin Pirkanmaalta. Kirjoittaja on kahden ja puolen vuoden aikana suoltanut 466 kirjoitusta, blogin päivitystahti on kunnioitettava.

Biografian polkuja
Markku Virolainen on aloittanut bloginsa vuonna 2009. Hän rakentaa isänsä elämänkertaa ja samalla kertoo meille Muolaasta.

Hajamietteitä Pöljältä
Lukion historianopettaja rajaa bloginsa maantieteellisesti varsin tarkasti. Hän kirjoittaa kahdeksan kilometrin säteellä syntymäkodistaan tapahtuneista asioista. Savolaista tarinaa Iisalmen ja Kuopion väliltä. Blogi on aloitettu viime vuoden syyskuussa ja päivitysrytmi on yleensä juttu per viikko.

Juhan suku-uutiset
Juhan suku-uutiset ovat jo vuodesta 2006 poimineet mielenkiintoisia tietoja sieltä täältä sukututkimuksen varrelta.

Kosketan eilistä
Blogi on alkanut 2008 syksyllä kirjoittajan vanhempien perunkirjoituspaperien selaamisesta. Kirjoittajan isän kymiläisten ja äidin pohjalaisten juurien seulonnan lisäksi blogiin mahtuu jonkin verran myös tätä päivää.

Laitasaari
Oulunjokivarttia Muhokselle päin ajelelemalla ja rantatielle poikkeamalla pääset Laitasaaren kylään. Kimppablogi kylähistoriasta, jota päivitellään melko ahkerasti.

Lönrotin tyttöjä ja poikia
Kirjoittaja on ottanut käyttöön näkymän, jossa kirjoituksiin päästään pikkukuvien kautta. Kuvat voi ryhmitellä kuukausitasolla. Tunnisteita kirjoittaja ei ole käyttänyt, joten se ryhmittely ei toimi. Kirjoittaja on aloitellut blogia syksyllä tarkoituksenaan kirjata muistiin harvemmin kuultuja juttuja Lönrotista.

Nässi & Karhu Sukupuu
Harvakseltaan päivittyvä sukublogi. Sukua on Inkerissä ja Karjalan Kannaksella, samoilla seuduilla siis kuin Kirjavaisiakin. Pitänee tutustua tarkemmin kahteen sukupuuhun, jotka blogin yhteydessä on julkaistu.

Omenapuusta pudonneet
Pääosin Kirkkonummelta oleva suku. Kirjoittaja näyttää pitävän välillä taukoja, nytkin on viimeisin kirjoitus syyskuulta.

Oton ja Iidan sukua
Harrastelija hämäläisten sukujuurien jäljillä. Päivitykset ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja katsauksia paikallishistoriaa laajempiinkin ilmiöihin.

Prinsessan sukututkinnat
Kirjoittaja vasta aloittelee blogiaan eikä ilmeisesti itsekään vielä tiedä minkälaista tuotosta jatkossa on odotettavissa. Pohjanmaalle näkyy kiinnostus suuntautuvan.

Risainen paita ja väkevä kirous
Harvakseltaan päivittyvä blogi liittyy sivustoon Sukututkimus. Ei kuitenkaan Sukututkimus nimiseen blogiin.

Sukupuuni juurella
Tarinoita ja tapahtumia sukutaulujen luiden ympärille on blogin tavoite. Fokus näyttää olevan melko pohjoisessa. Tämäkin bogi on aloittanut tämän vuoden syyskuussa.

Sukututkijan loppuvuosi 
Kaisa Kyläkoski päivittää blogiaan niin että heikompia hirvittää, kerran päivässä ja kaksi parhaassa. Blogilinkki keikkuu ylimpänä tuon oikeanpuoleisen listan kärjessä, harvoin mikään päivitys pääsee kiilaamaan sitä hetkeksi aikaa alemmaksi.
Bloginpitäjä on aloitellut vuodesta 2007 ja tekee ilmeisesti edelleen täyspäiväistä sukututkimusta. Mielenkiintoinen blogi ja historian runsaudensarvi, mutta keskittyy enimmäkseen Länsi-Suomeen, Karjalasta ei kerrota juurikaan.
Edit: Kaisa Kyläkoski informoi 13.1.2014: Korjauksena toteaisin, etten ole täysipäiväinen sukututkija enkä täysipäiväinen historianharrastaja. Elantoni ansaitakseni teen jotain ihan muuta 37,5 tuntia viikossa. Mikä jättää kyllä tarpeeksi aikaa blogin kirjoittamiseen.
Päivitystahti on sitäkin kunnioitettavampi.

Sukututkimus
Eteläpohjalaisista juurista harvakseltaan päivitettynä huhtikuusta 2005.

Totta vai Tarua - Satun sukutarinat
Keskimäärin kerran kuussa sukutarinoita Pirkanmaalta

Tuohijärvi
Monipuolista sukutarinointia Keski-Suomesta. Mielekiintoisia ovat kirjoittajan isän päiväkirjat

Tyrvääläinen sukua harrastamassa
Sukututkimusta Pirkanmaalta, päivityksiä pari kertaa kuussa vuodesta 2010.

Westerlund
Erikoinen blogi julkishenkilöiden sukutaustoista


14.12.2013

Monisteen hinnassa karjalalisää?


Huutonetissä on  myynnissä moniste Kannaksen halki. Monisteen teksti on Jussi Kirjavaisen. Lähtöhinta huutokauppakohteelle on 225€, minikorotus 1€, joten mahdollisesti sen saisi omakseen 226 eurolla. Tarjous sulkeutuu 23.12.2013 klo 20:02:10. Toistaiseksi ei kukaan ole tarjonnut tuota euron korotusta.

Myyjänä on nimimerkki halpiskirjat. Hän on verkkopalvelussa luokiteltu tehomyyjäksi. Hän lienee hyvin tietoinen Karjala-aiheisen kirjallisuuden keräilyarvosta ja on ymmärtänyt, että eihän se hullu ole, joka pyytää. Ehkä kyseessä on joku antikvariaatinpitäjä, koska tällä hetkellä hän näyttää tarjoavan huudettavaksi kahta ja puoltatuhatta nimikettäKannaksen halki -kohteesta myyjä toteaa:
Harvinainen Kuoreveden komppania rajalta toisen yli 1941 käsikirjoitus muistiinpanot 1941 käsikirjoitus 1955-56, henkilöluettelo 230s mukana tekijän allekirjoittama kirjoituksen luovutussanat paperi.

Harvinainen moniste toki on, mutta ei aivan niin harvinainen kuin myyjä antaa ymmärtää. Käsikirjoituksen luovutussanojen mukaan se on annettu Kuoreveden seurakunnalle, vääpeli Lauri Kivilahdelle, sekä Jussin vaimolle. Viimeisin, neljäs kappale lotta Aune Laaksille, sankarina kaatuneen urhoollisen taistelija vääpeli Heikki Laaksin sisarelle.

Jos kaupattava kohde olisi jokin näistä neljästä alkuperäisestä, sitä voisi kutsua käsikirjoitukseksi, mutta Huutonetin heikohkosta kuvasta päätellen huudettavana on alkuperäisestä käsikirjoituksesta tehty liimasidottu moniste. Samanlainen kuin tuossa kuvassa tämän kirjoituksen alussa. Harvinainen toki vielä sekin. En usko että näitä monisteitakaan on montaa.

Kannaksen halki


Jussin käsikirjoitus Kannaksen halki on mainittu Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa Jussi Kirjavaisen sukutaulun kohdalla. Monisteessaan Jussi käy yksityiskohtaisesti läpi tuntojaan ja tapahtumia komppanianpäällikkönä jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Tuosta eläväksi kirjoitetusta sotapäiväkirjasta pari lyhyttä lainausta koskien Pihlaisten kylää:

Ennen Vuotjoen ylittämistä viittasin Pihlaisten kylän reunaan. Siellä näkyi synnyinkyläni ja sen toisessa laidassa oli kotini. Osoittelin järven rantoja ja joen mutkia. 34 vuotta sitten ongin tuossa ja tuossa  - ahvenia, kiiskejä ja särkiä. 
"Tuossa asui kummini. Amalia-tädiksi häntä sanoin. Taitaa olla siitäkin 40-vuotta, kun viimeksi kävin talossa. Siellä oli hartaushetki, seurat niin kuin täällä oli tapana sanoa. Kuuntelin kyläsaarnaajien raamatunselitystä kädet ristissä. Liikkumatta piti istua ja kädet ristissä. Sellainen oli lapsuudessani tapa lapsilla kun he olivat kirkossa tai seuroissa. Muuten äiti tukisti tai saarnamies katsoi pitkään. Muistan, että ne tilaisuudet olivat ikuisuuden pituisia." itsekseni muistelin lisää, Amalia-tätiä vallankin. Hän oli lapseton hyväsydäminen ihminen. Kummipojalleen hän toi namuja. Niiden paperissa oli outo kirjoitus: "Kyllä hyvä lapsi itse vitsansa tuopi." Sitä oli vaikea uskoa. Silti vitsoja ei puuttunut seinänraosta.

Jussi oli Pihlaisista. Kivennavan Kirjavaisten sukukirjasta selviää hänen  syntyneen  Tuomas Paavonpoika Kirjavaisen ja Katri Henttisen perheeseen.  Kahdeksan päivän ikäisenä poika sai kasteessa nimen Johannes. Myöhemmin Johannes käytti itsestään Jussi nimeä.  Perhe muutti 1913 Terijoelle.

Jussin isäpolvet asuivat Pihlaisten kylässä 1600-luvulta lähtien. Suoraa isäpolvea seuraamalla päästään Tuomas Heikinpoika Kirjavaiseen. Myös äitinsä puolelta Jussi oli Sipin jälkipolvea, sekä äidinisänsä että äidinäitinsä kautta. Jussin äidinäiti oli Pihlaisista kotoisin olleen Katri Kirjavaisen tytär ja sukujuuret johtavat 1600-luvun lopulla Pihlaisiin muuttaneen veljessarjan vanhimpaan Matti Heikinpoika Kirjavaiseen. Äidinisän kautta Jussin esivanhempi oli Juho Heikinpoika Kirjavainen. Juurien kiertyminen montaa reittiä Sipi Kirjavaiseen ei ollut tuossa kylässä harvinaista.


Perinneyhdistykseltä Jussin henkilöhistoria


Maanantaina 9.12.2013 Pirkanmaan Sotilaspiirien perinneyhdistys julkisti kirjan Jussi Kirjavaisesta. Kirjoittajana on yhdistyksen hallituksen jäsen Pekka Ruusukallio. Kirja on nimeltään Jussi kesti Valpon vainon.

Kirjassa on käytetty lähdeaineistona Jussi Kirjavaisen arkistopapereita ja hänen kirjallista tuotantoaan. Myös Kannaksen halki -muistelmat ovat esillä. Tätä nimitetään sotapäiväkirjan laajennetuksi muistioksi ja tuo nimitys kuvaakin hyvin sisältöä.

Pekka Ruusukallion laatimasta Jussi Kirjavaisen henkilöhistoriasta voi lukea Jussin olleen aktiiviupseeri, kirjailija ja journalisti. Kirjan nimi viittaa yhteen mielenkiintoiseen vaiheeseen Jussin elämässä. Ilmeisesti samaa kautta Jussin henkilöhistoria on merkityksellinen kustantajayhteisölle.

Jussi asekätkijänä sodan jälkeen


Matti Lukkari kertoo kirjassaan Asekätkentä Jussi Kirjavaisesta:
Pirkka-Hämeessä syntyi varsin erikoislaatuinen tilanne, kun Mattilan lähdön jälkeen toiminnassa oli mukana vain yksi aktiiviupseeri, majuri Kirjavainen. Johto oli luisunut sotilailta siviileille.Edellä kerrottu "demilitarisointi" aiheutti osaltaan sen, että Kirjavaisen osuus tavallaan korostui. Hän oli ollut mukana toimintaa suunnittelemassa ja johtamassa sekä materiaalia kätkemässä ja kuljettamassa ja tiesi siten liikaa. Siksi Kirjavainen katsoi syksyllä 1945 parhaaksi vaihtaa alaa ja siirtyä monen muun suomalaisen tavoin Ruotsiin metsätöihin. Hänen tietonsa eivät ainakaan saattaisi ketään pulaan.


Mitä tarkoittaa asekätkentä ja mistä Valpon vainossa on kysymys? Joku ehkä kysyy mistä Valposta?

Asekätkentä oli jatkosodan lopussa Päämajan komennossa käynnistetty laaja aseiden ja muiden tarvikkeiden hajasijoitusoperaatio, jossa varauduttiin kaikkeen mahdolliseen sodan jälkeen tulevaa, myös Neuvostoliiton joukkojen miehitykseen. Asekätkennästä kertovia ohjelmia löytyy Ylen arkistosta. Jos asia kiinnostaa myös tuo edellä mainittu Lukkarin kirja kannattaa lukea. Lähtökohtaisesti asekätkentä oli sotilaallinen operaatio. Hajasijoitusta yritettiin salassa purkaakin sodan päätyttyä, mutta tapahtumat saivat toisen luonteen.  Löydettiin asekätköjä, tehtiin takautuvaa lainsäädäntöä, alkoi Pohjoismaiden laajin oikeudenkäynti...

Valpon vainolla Ruusvuori tarkoittaa sodan jälkeisen Valtiollisen poliisin yrityksiä saada Jussi Kirjavainen oikeuden eteen vastaamaan osuudestaan asekätkennässä. Oikeuteen ei Jussi joutunut vaan hänen pakomatkansa suuntautui Ruotsiin ja siellä Åshammariin kuulalaakeritehtaan työntekijäksi.

Sodan päätyttyä Valtiollista poliisia eli Valpoa miehitettiin poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Valtiollisen poliisin lakkauttamisesta äänestettiin eduskunnassa lokakuussa 1948 ja lakkauttaminen voitti äänin 134-33. Ratkaisu astui voimaan vuoden 1949 alusta. Tilalle perustettiin huomattavasti kevyempi organisaatio Suojelupoliisi.  Vasta kahdeksan vuotta tämän jälkeen vuonna 1957 Jussi Kirjavainen palasi Suomeen ja ryhtyi Aamulehden urheilutoimittajaksi.

Neljä uniikkia käsikirjoitusta?


Asekätkennästä Jussi Kirjavaisen näkökulmasta tarkasteltuna voi lukea Ruusuvuoren kirjasta. Toki Jussin elämästä muutenkin, hänen elämästä ja taustoita muutakin. Uunituore kirja on mielestäni sopuhintainen, 25€. Nimimerkki Halpiskirjan monisteen hinnalla saa jouluksi pukinkonttiin yhdeksän kappaletta Ruusukallion Jussi-kirjaa.

Vielä lopuksi yksi huomio. Kuten Huutonetin Halpiskirjat toteaa, Jussi antoi käsikirjoituksensa neljälle taholle. Tuoreessa Pekka Ruuskallion kirjassa on lainattu samoja Pihlaisten kylää koskevia kohtia kuin tässä edellä. Ruusukallion kirjassa teksti ei kuitenkaan ole aivan sanasta sanaan samanlainen. Pienet erot ovat mielenkiintoisia. Onko Jussi Kirjavainen kirjoittanut Jatkosodan hyökkäysvaihekuvauksensa neljä kertaa varioiden hieman tekstiä, mahdollisesti kirjoittanut kullekin osoitetulle saajalle omanlaisensa muistelmat?



Jussin vanhempien perhetaulu sukukirjan sivulla 399. 




7.12.2013

Tulkoon ukko vaikka Kivennavalta


Kyläkirjat Kivennavalta ja muut paikallishistorian teokset vaikenevat eräästä asiasta. Kirjavaisten sukukirjassa aihe häilyy taustalla parin tapahtuman kuvauksen yhteydessä. Kirjoitin lokakuussa toisesta näistä otsikolla Naapurit. Toinen tapahtuma on vakavampi päättyen surmatyöhön. Palaan näihin tapahtumiin, koska niiden kautta välittyy Kannaksen rajapitäjästä asioita, joista vaikenemalla kuva eräästä ajanjaksosta jäisi puutteelliseksi.

Väkivaltaa oli Äyräpään tuomiokunnassa 1900-luvun alussa ja edellisen vuosisadan lopussa muuhun Suomeen verrattuna poikkeuksellisen runsaasti. Kivennavan käräjäkuntaan sijoittuu lähes puolet Äyräpään tuomiokunnan väkivaltatapauksista, siis saman verran kuin Muolaassa, Heinjoella, Raudussa ja Valkjärvellä yhteensä.

Rikostilastoissa Äyräpään kihlakunta oli kuulunut suurimman osan 1800-luvusta maan rauhallisimpiin, mutta 1900-luvun alussa Kannaksen rajaseutu oli jo kolme kertaa muuta Suomea väkivaltaisempi väkivaltarikosten määrällä mitaten.

Ilmiön polttopiste oli rantaseutu Terijoen ympärillä. Vakava väkivalta keskittyi liikenneväylien varsille, ei syrjäkyliin. Mutta syrjäkylissä oli perinteitä, joista väkivallan kasvu sai kaikupohjaa.

Kolme synkkää tapahtumaa 


Muutoksen syitä voisi voisi lähteä etsimään kolmen tapahtuman kautta. Nämä kuvaavat hyvin asian luonnetta. Viime viikolla kirjoitin muutaman sanan Kivennavan Pihlaisten Antti Kirjavaisesta jota kutsuttiin Ant-sedäksi, Ant-enoksi tai Alamatlais Antiksi. Sukukirjassa on kerrottu sivulla 380 hänen tupakaisistaan, jossa Antin isä Matti Kirjavainen sai kuolettavan puukoniskun.

Tämä tapahtui 25.10.1903 eikä marraskuussa kuten oheisessa lehtileikkeessä väitetään. Lehtiartikkeli on muuten kutakuinkin tapahtumien mukainen:
"Kun vieraat sitten rupesivat tuvassa pahaa elämää pitämään hääti isäntä nuo tuntemattomat räyhääjät pihalle. Mutta sielläkös vasta rytäkkä syntyi. Tapella nurjerrettiin, elämöitiin ja portteja kivillä pommitettiin. Isäntä kun sitten lähti ulos tuota meteliä asettamaan saikin pihalla tuntemattomasta kädestä puukoniskun."

65-vuotias Matti-isäntä oli häätänyt rapuilta juopuneita kuokkavieraita loitommalle. Kääntyessään takaisin sisälle hän oli saanut puukoniskun selkäänsä. Hän kuoli 3.11. Asiaa käsiteltiin kaksilla käräjillä, mutta ristiriitaisien todistajalausuntojen johdosta ketään ei tuomittu syylliseksi. Rähäkkä oli alunperin alkanut Antti Pyykön ja Matti Heikinpojan tappelusta tuvassa. He olivat epäilyksenalaisina.

Sukukirjassa kerrotaan toisestakin tapahtumasta, jossa Antti Pyykkö on pääosassa. Tämä tapahtui Pihlaisten naapurikylässä Muolaan Jaarilassa huhtikuussa 1906. Lehtileikkeessä tapahtuma nähdään näin:
"...Vähän aikaa  juotuaan alkoi tämä ( -Antti Pyykkö-) jo hieroa riitaa, luvaten tuoda lisävoimia ja käydä muolaalaisia lyömään ja poistui tuvasta. Sitten tuli samasta kylästä (-Pihlaisista-) entuudestaan tunnetut tappelijat Antti Murtonen sekä sepänsälli Antti Myyrä ja ei muuta kuin hieromaan tappelua...Heitettyään turkit ja hatut päästään alkoivat lyödä rautahanskoilla ja revolvereilla sekä puukolla sillä seurauksella, että Mikko Moisander Muolaan Karhulasta sai kaksi puukon haavaa joista yksi päässä ja toinen rinnassa, leikaten kaksi kylkiluuta poikki ja ulottuen aina keuhkoihin asti." Lehtileike tapahtumasta löytyy sukukirjasta  sivulta 220.

10.01.1906   Wiipurin Sanomat.
Kolmannesta tapahtumasta ei ole mainintaa sukukirjassa, lehtileike siitä on tässä. Neljä kuukautta edellä kerrottua aikaisemmin tapaninpäivänä 1905 pidettiin Tobias Kakin talossa Jaarilassa nurkkatanssit. Antti Pyykkö ja Antti Murtonen Kivennavan Pihlaisista sekä andrealainen sepänsälli Antti Myyrä tulivat räyhäten sisälle. Itsellinen Mikko Moisander Muolaan Karhulasta oli tässäkin kivennapalaisten pahoinpitelemänä. Moisander yritti puolustautua halolla, mutta Pyykkö löi Moisanderia nyrkkiraudalla takaraivoon ja Murtonen puukolla rintaan.

Pihlaisten pojat

Nyrkkiraudalla ja puukolla riehuneet hurjimukset löytyvät Kivennavan Kirjavaisten sukukirjasta tuota sepänsälliä Myyrää lukuunottamatta. Antti Pyykkö oli Anni Kirjavaisen poika. Antti avioitui jaarilalaisen Hilda Kakin kanssa joulukuussa 1906. Heillä oli seitsemän lasta. Pihlaisten kyläkirjan mukaan Antti Pyykön perintötalon rakennukset ja pellot rappeutuivat. Antti Pyykkö velkaantui usealle taholle ja talokin huutokaupattiin.

"Tunnettu tappelija" Antti Murtonen oli Pietari Murtosen ja Eeva Kakin poika, kumpikin vanhemmista oli Sipin jälkipolvea. Antti Murtonen avioitui myös joulukuussa 1906. Hän otti vaimokseen muolaalaisen Hilda Närväsen. Antilla ja Hildalla ei ollut lapsia. Murtosen kotitalo huutokaupattiin 1909 itsellisen Mikko Moisanderin ja muiden saamamiesten saamisten suorittamiseksi.   Antti Murtonen lähti siirtolaiseksi Amerikkaan ja kuoli uudenvuoden päivänä vuonna 1927.

Kivennavan pimeä puoli


Edellä kerrotut olivat poikkeuksellisia tekoja ja ne tuomittiin yhteisössä voimakkaasti. Väkivalta oli kuitenkin vanhastaan Kivennavalla vakiintunut osaksi sosiaalista käyttäytymistä, ei hallitsevana mutta merkittävänä. Nyt tätä ei mielellään muistella. Paikallishistorian kuvauksissa hääpidot kyllä kestävät monta päivää, tanssitaan, pojat tupakoivat ja talonväki tarjoaa ryyppyjä. Unohdetaan kuitenkin mainita, että häätappelut ja kuokkavieraat kuuluivat hääjuhlaperinteeseen siinä missä kerranjuomiset ja susimisetkin.

Kylätappelut olivat Karjalankannaksen syrjäkylillä yleisiä. Samoin nuorten miesten keskinäiset uhittelut ja härnäämiset häissä, kihuissa ja muissa juhlatilaisuuksissa. Ne ikään kuin kuuluivat asiaan. Häpeällistä nuorelle oli luovuttaminen ja väistäminen. Häätappelutkin muuttuivat usein kylätappeluiksi kun uhoavasti käyttäytyviä vieraita sulhasmiehiä tai kuokkavieraita vastaan asettuivat isäntäväen puolelle myös muut oman kylän pojat. 

Fyysinen voima oli Kannaksen kylissä miehen arvostuksen keskeinen mittari. Työsaavutuksissa tätä voitiin näyttää, voitiin kilpailla eri tavoin voimanmittelyssä, mutta voimaa saattoi hyväksyttävästi osoittaa myös väkivallanteoilla. Voimakkaana esiintyminen oli miesjoukossa haaste, joka testattiin välittömästi.

Puukkojunkkarien Pohjanmaalla ja vuosisadan vaihteen Kannaksella on jotain yhteistä. Kumpikin olivat pientilavaltaisia ja sosiaalisesti yhdenmukaisia. Kiinteässä kyläyhteisössä yksilöillä oli hyvin  pieni liikkumavara sosiaalisessa arvoasteikossa. Yksilön käyttäytyminen punnittin yhteisillä normeilla ja hänen arvostuksensa yhteisössä riippui tästä arvioinnista. Tilaisuuksia arvostuksen hankkimiseen olivat juhlat ja kokoontumiset. 

Nuorison yhteisöllinen toiminta tapahtui ryhmissä, jotka yhdenmukaistamisella tavoittelivat otetta jäsenistään ja uhmasivat vanhemman kylänväen normistoa. Nuoret olivat samalla erityisen haavoittuvia yhteisön tuomiolle. Huono maine merkitsi vähentyneitä ansiomahdollisuuksia ja seurustelun hankaloitumista. Nuorille annettiin vähemmän anteeksi virheitä sosiaalisessa käyttäytymisessä kuin avioituneille yhteisön jäsenille.

Sosiaaliset normit murenevat


Aiemmin oli pyritty välttämään voimanmittelyiden vakavia seurauksia, mutta 1890-luvulta lähtien väkivalta raaistui. Erilaiset tappeluaseet tulivat juhliin osallistuvien nuorten miesten varusteiksi 1900-luvun alussa. Nämä oli helppo kuljettaa tappelupaikalle vaatteisiin kätkettynä. Yleisiä olivat nyrkkiraudat. Ne kulkivat nimellä "tappeluhanska" tai "rautakortikka". 

Tämä tapahtuu kannakselaisten elämän joutuessa nopeaan muutostilaan. Liikenneolot mullistuivat syksyllä 1870 kun Riihimäki-Pietari rata avattiin liikenteelle, rautatie ja se rakentaminen Kivennavan halki nosti väestön määrää. Muuttovoitto alkoi nyt olla suurempi kuin syntyvyyden tuoma väestönlisäys. Pietarin vetovoima tuntui yhä selvemmin kaikessa rajaseudun elämässä.

Salakuljettajat Antti Murtonen Kivennavan
Pihlaisten kylästä ja Nestori Kakki Muolaan
Jaarilasta.
Maataloudesta elantonsa saavien kivennapalaisten osuus pieneni 15%:iin. Sivuelinkeinot olivat syrjäkylilläkin maanviljelyä tuottoisampi ansiolähde. Maakaupan vapautuminen yhdessä tullijärjestelyiden kanssa synnyttivät laajamittaista salakuljetusta. Esimerkiksi Käävän monessa sukupolvessa toiminut kauppiassuku keräsi ensimmäisen varallisuutensa suolan salakuljetuksella.

Väkivallan kehityksen kanssa samanaikaisesti lisääntyi luvaton viinan myynti Kivennavalla. Vuoden 1910 huippu  viinanmyynnissä vastasi myös samanaikaista vakavan väkivallan kukoistuskautta. Viinan salakuljetus oli merkittävä elinkeino rajaseudulla. Viipurin tullikamaripiirissä alkoholin takavarikkoluvut ylittivät vuosisadan alkuvuosina koko muun Suomen yhteenlasketut luvut. Raivola Kivennavalla ja Jaarila Muolaassa olivat tunnettuja viinan salakaupan keskuksia.


Aidanseipäät vaihtuvat puukkoihin ja nyrkkirautoihin

Alunperin kylätappelut olivat lähes urheiluun verrattavia säänneltyjä otteluita, joita järjestettiin niin ryhmien kuin yksittäisten tappelijoidenkin välille. Joukkotappelut kylien välillä olivat sidoksissa niiden tuottamaan kunniaan. Ne olivat yleisesti yhteisön jäsenten hyväksymiä ja niihin ottivat osaa naimattomat miehet. Kylätappelut suoritettiin yleensä naapurikylien välillä. Kaikkialla pitäjärajoilla oli kylätappeluita mutta erityisen katkeriksi vihollisuudet kehittyivät Kivennavan Pihlaisten ja Muolaan Jaarilan välille. 

1800-luvun loppupuolella ei niinkään ollut kysymys enää kyläryhmien menestyksestä vaan yksittäisten tappelijoiden maineesta. Samalla aikuisväestön asenne kylätappeluita kohtaan muuttui kannustavasta kielteiseksi. Ennen 1800-luvun loppua kylätappeluihin kuului puukonkäytön kielto. Kylätappeluiden painottuminen kaksinkamppailuiksi toi mukanaan puukotukset ja samalla tappelijat itsekin alkoivat käsittämään toimivansa enemmän oman kuin kylä kunnian puolesta.

Sananparsi kertoo muiden pitäjien poikien uhossa olleen pelonsekaista kunnioitusta väkivallasta tunnettuihin kivennapalaisiin: "Myö ei pelätä vaik tulkoo ukko Kivennavalt."

Lisää asiasta voi lukea esimerkiksi Juha Rajalan väitöskirjasta vuodelta 2004: Väkivalta ja sen kontrollointi Kannaksen rajaseudulla 1885-1917 








30.11.2013

Antin päivä



Talvisodan sotapäiväkirjat löytyvät kansallisarkistosta


Isoisäni Emil haavoittui Talvisodan ensimmäisinä hetkinä aamulla 30.11.1939. Tykistökeskityksessä räjähtäneen kranaatin sirpale porautui rajavartija yliluutnantti Emil Kirjavaisen lapaluuhun. Emil esitteli minulle, pienelle pojalle, joskus tätä muistoksi tallentamaansa kranaatinsirpaletta.

Talvisodan syttyminen oli alku tapahtumille, jotka johtivat yli 400 000 suomalaisen poislähtöön kotiseudultaan. Evakkotaival piirtyi lähtijöiden muistoihin niin, että se nyt kuuluu toisen ja kolmannenkin sukupolven varttievakkojen puheissa ja ajatuksissa. Todennäköisesti se jollain tavalla vaikuuttaa tästä eteenkin päin. Suomi karjalaistui kun siirtoväki sijoitettiin kaikkialle Suomeen.

Luovutetun Karjalan menettämisen syitä ja mahdollisia vaihtoehtoja sen välttämiseen on spekuloitu monin tavoin. Mielestäni edeltävät tapahtumat ja taustalla kytenyt molemminpuolinen syvä epäluulo tekevät spekuloinnit tarpeettomiksi. Suomen ja Neuvostoliiton välit olisivat joka tapauksessa ajautuneet avoimeksi yhteenotoksi silloisen maailmanpolitiikan pyörteissä tavalla tai toisella. Suomen rajat ovat nyt ne mitkä ovat. Todennäköisesti parasta olisi etteivät muuksi muutu.

Onko historian kuvitteleminen toisenlaiseksi tai tapahtuneen kieltäminen muutenkaan mielekästä? Tuskin siitä kenellekään on opetukseksi. Onhan kirjoitettu ja muistiin merkitty paljon sellaistakin, jota ei ole koskaan tapahtunutkaan. Mutta jos historia olisi yksiselitteistä ei se näin mielenkiintoista olisikaan.

Viipurin pamaus


Olaus Magnuksen Carta Marinassa
Viipurin pamaus on saanut tulivuoren
mittasuhteet
Epäluuloon Suomen ja Venäjän välillä ennen sotia löytyy hyviä selityksiä Suomen itsenäistymiseen liittyvistä tapahtumista. Mutta on niitä syitä syvemmälläkin historiassa.  

Antin päivänä tasan 444 vuotta ennen Talvisodan syttymistä 30.11.1495 elettiin Viipurin kohtalonhetkiä. Venäläiset olivat syyskuussa saapuneet kaupungin edustalle ja olivat valmistautuneet lopulliseen rynnäkköön suuren miesylivoimansa turvin. Viipurin linnoituksen puolustus oli murtumassa kun kuultiin hirveä räjähdys. Tuon räjähdyksen saattelemana taivaalle nousi pyhän Andreaksen ristin muotoinen kirkas valoilmiö. Piiritysjoukkoihin tämä vaikutti vanhan riimikronikan mukaan seuraavasti:
”Heidän joukossaan oli suuri sekasorto, he hyppivät toistensa päälle; toinen tahtoi toista vahingoittaa, ja niin heistä alkoi vuotaa veri; ja siinä venäläinen sotajoukko antoi periksi.”
Kansantarina Viipurin pamauksesta on kiehtonut mieliä vuosisatoja.  Tarinan mukaan linnan komentaja Knut Posse oli asettanut yhden tornin alle jonkinlaisen panostuksen ja saanut sen lentämään ilmaan. Arkeologiset kaivaukset eivät ole antaneet mitään viitteitä tälle tapahtumalle, pikemminkin näyttää siltä, että Viipurin pamaus olisi pelkkä kansantarina.
Andrean ristin taivaalle ilmestymisen todenperäisyydestä ei kaivauksin oikein voida sanoa sitä tai tätä. Pyhä Andreas on kuitenkin venäläisille tärkeä pyhimys, jonka ruumis vietiin vuonna 357 juhlasaatossa Konstantinopoliin. Sieltä yksi luunsiru päätyi Italian Amalfiin, toinen Varsovaan, käsi Moskovaan ja kallo Roomaan, josta se vuonna 1964 palautettiin Patrakseen. Venäjän kirkon perimätiedon mukaan apostoli Andreas olisi Kiovassa pystyttänyt ristin korkealle paikalle ja profetoinut loistavaa kristillistä tulevaisuutta Venäjän kansalle. Olisiko venäläisten taistelumoraali murtunut Andreaksen ristin ilmaantumisesta taivaalle? Tuskin, pikemminkin se olisi ollut venäläisille merkki Jumalan siunauksesta heidän sotaponnisteluilleen. 
Tapahtui tuossa hässäkässä mitä tahansa niin Viipuri kuitenkin säästyi miehitykseltä. 

Ruotsin ja Venäjän intressit törmäsivät maailmalla ja tämä heijastui aina Kannaksen raja-alueille. Vanha viha autioitti Viipurin ympäristöä vuosina 1495-1497. Vuonna 1570 alkoi 25-vuotinen sota, josta käytetään nimeä Pitkä Viha. Kivennavalla autioitettiin silloin kaksi kolmasosaa asutuksesta. Sipi Kirjavainen syntyi muuten samana vuonna kun Pitkä Viha alkoi. Myöhemmin sitten seurasi Iso Viha... 



Antti santti (pyhimys)


Mutta jos jätetään nämä Vihat ja pysytään Antin päivän teemassa. Antti on vanha muunnos Andreaksesta, Jeesuksen apostolista ja Pietarin veljestä. Antinpäivästä ennustettiin talven ilmoja: “Antti jos on ankara, niin joulu on joutava.” “Anterus pyhät aloittaa” Joulun valmistelu aloitettiin Antin päivänä. Antin eli apostoli Andreaksen muistopäivä 31.11. oli yksi pyhäpäivistä kunnes Ruotsissa ja siis myös Suomessa poistettiin vuonna 1774 kalenterista puolet arkipyhäpäivistä.


Vuoden 1773 kalenterissa Andreaksen päivä
oli vielä merkitty pyhäpäiväksi

Pyhimysten nimiä annettiin ennen lapsille. Niinpä Antteja on Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa  408, Antti Kirjavaisia, Antti Nikkasia, Antti Murtosia, Antti Pimiää, Antti Moisanderia ja Antti Savolaisia, kutakin melkoinen liuta. 
Antteja on kirjassa muutama vähemmän kuin Mariaa, joita on sukutauluissa 332. Lähes yhtä suosittuja kuin Antti ovat olleet Anna, Helena ja Matti, uskonnollista alkuperää nekin nimet.
Kirjavaisen Antteja on sukukirjassa 45. Heistä noin puolet on syntynyt 1850-1900 välisenä aikana. Kolme neljästä sukutaulujen Antti Kirjavaisesta on syntynyt Kivennavan Pihlaisissa, kahdeksantoista heistä 1800-luvun loppupuolella. 
Kaiken kaikkiaan Pihlaisissa on syntynyt 74 Anttia, saman verran kuin kylässä oli taloja ennen Talvisotaa.
Melko pienessä kylässä on ollut kaimoja runsaanlaisesti. Miltei kaikki ovat olleet sukua keskenään, Sipi Kirjavaisen jälkipolvea, joku kotivävy-Antti joukon jatkona.

Miten pienessä kylässä menetellään kun Antti Kirjavainen pitäisi erottaa Antti Kirjavaisesta? 1930-luvulla Antti Kirjavaisia eli Pihlaisissa yhdeksän, kahdeksan heistä oli aikuisiässä. Varsin luonnollista on, että jokaiselle Antti Kirjavaiselle oli oma nimitys. Näin kaikki tiesivät kenestä puhutaan. Kirjeposti kiersi silti kuitenkin usein kädestä käteen Antilta Antille ennen kuin löysi omistajansa. 

Pihlaisten Antti Kirjavaisia 1900-luvun alkukymmeniltä. 

Perhetaulukuvat ovat Anttien lapsuusperheiden perhetauluista siinä muodossa kuin ne sukukirjassa esitetään.




Ant-setä, Ant-eno, tunnettiin myös Ala-Matlais Anttina.
Ant-setä avioitui Ahjärveltä kotoisin olleen Helena Räikkösen kanssa. Ant-sedän ja Helenan kihlajaisissa, "tupakaisissa" juhlataloon oli kerääntynyt kuokkavieraita. Antin isä Matti Kirjavainen lähti pihamaalle rähinöivää ja kiviä heittelevää joukkoa hillitsemään ja sai syvälle keuhkoihin ulottuvan puukoniskun. Matti-isä kuoli eikä syyllistä koskaan saatu selville.

Ant-Sedän ja Helenan poika Viljo oli rajavartija. Viljo haavoittui 3.12. 1939 Metsäpirtissä Taipaleenjoen lähettyvillä ja kuoli seuraavana päivänä sotasairaalassa.
Ant-sedän molemmat vanhemmat sekä Matti että Helena ovat Sipi Kirjavaisen jälkipolvea, molemmat myös syntyneet Pihlaisissa. Antin äidin Helenan kummatkin vanhemmat ovat Sipin jälkipolvea. (Tuomas Matinpoika Kirjavainen 1788-1869 ja Kaarina Antintytär Toivonen 1809-1867)




Juos-Jussi Antti avioitui pihlaislaisen Aina Nokkosen kanssa. Aina oli myös Sipin jälkipolvea sekä isänsä että äitinsä kautta.

Juos-Jussi Antti tunnettiin kovana työmiehenä, joka pystyi tekemään mitä työtä vain. Parrun veistäjänä hän oli lyömätön.

Juos-Jussi Antti oli Juho Kirjavaisen ja Maria Töllisen esikoinen, kumpikin vanhempi Sipin jälkipolvea. Juos-Jussi Antin isänäiti oli Piatta Kirjavainen (1840-1910) ja isänisä Jooseppi Kirjavainen (1840-1897). Kumpikin isovanhempi oli kotoisin Pihlaisista ja Piatan molemmat vanhemmat myös Sipin jälkipolvea. Juos-Jussi Antin äidin isä oli Matti Töllinen (1820-1884). Matti Töllisen isä oli muuten myös Matti Töllinen (1722-1768).






Kirkonmieheksi kutsuttiin Kivennavan kirkkoneuvoston ja kunnanvaltuuston jäsentä Antti Erkinpoika Kirjavaista. Hän oli kahdesti naimisissa ja viidestä lapsesta vain yksi, Anni avioitui.

Erkki-isä oli kylänvanhin Pihlaisissa kuten ennen häntä isänsä Antti Kirjavainen (1780-1846). Antin isä oli Matti, jonka isä oli Matti, hänen isänsä Heikki. Heikin isä oli Matti. Tämä Matti muutti Pihlaisiin Kurkelasta, hän oli lautamies. Lautamies Matin isä oli Heikki, nimismies, jonka isä oli Matti, nimismies ja valtiopäivämies. Sipin poika.



Seppäläis-Antti avioitui Hetti Vanhasen kanssa ja lapsia heillä oli seitsemään. Hetti oli Muolaasta. Seppäläis-Antti kuoli 1923 helmikuussa, muutamaa kuukautta aikaisemmin kuin hänen poikansa Antti Artturi Kirjavainen, Pien-Antti syntyi 1923 kesäkuussa.

Seppäläis-Antin vanhemmat olivat kumpikin Sipin jälkipolvea. Äidinäiti oli Kristiina Kirjavainen (1808-1875). Isänisä oli Antti Kirjavainen (1797-1863).




Tommo Antin isä Tuomas Kirjavainen oli Tahvo Kirjavaisen (1816-1884) poika.

Tommo-Anttia kutsuttiin myös Hevos-Antiksi. Hän oli innokas hevosten kasvattaja ja kilpa-ohjastaja. Hän avioitui rantakyläläisen Helvi Seppäsen kanssa ja heille syntyi viisi lasta.








Tommilais-Antti avioitui Anna Murtosen kanssa ja heille syntyi kuusi lasta. Anna oli myös Sipin jälkipolvea, Hiop Matinpoika Murtosen (1845-1920) tytär. Hiop oli Sipin sukua äitinsä Hanna Moisanderin (1808-1873) kautta.

Tommilais-Antti itse oli Sipin jälkipolvea isänsä Villen ja isoisänsä Johannes Kirjavaisen (1812-1884) kautta. Johanneksen isä oli Antti Kirjavainen (1773-1853) Johanneksella oli myös Antti niminen veli, joka kuoli nuorena.








Ala-Matlais Antti oli tämän blogin kirjoittajan isoisän veli. He asuivat Ala-Mattilan talossa, josta Antin lisänimi. Antin isä Jooseppi rakensi Ala-Mattilaan uuden talon, joka sai nimen Ojala. Antin lisänimi oli kuitenkin Ala-Matlais Antti.

Ala-Matlais Antti muutti Viipuriin sotaväen jälkeen ja kouluttautui veturinkuljettajaksi. Hän kuoli naimattomana 1936 "lentävään" keuhkotautiin.





Myös Ierikkais Antti oli töissä rautateillä. Hänen asemapaikkansa oli vuodesta 1916 alkaen Pietarin Suomen asemalla, josta hän palasi Pihlaisiin 1920-luvulla. Hän avioitui pihlaislaisen Anna Murtosen kanssa vuonna 1923 ja muutti vävyksi Murtosille. Anna oli myös Sipin jälkipolvea molempien vanhempiensa kautta. Anna Murtosen isä oli Penu Murtonen (1894-1985) ja äiti Ristiina Kirjavainen (1868-1913). Ristiina oli Matti ja Helena Kirjavaisen tytär, Ant-sedän sisko. Ierikkalais Antti oli siis Ant-sedän siskonpoika.

Ierikkais Antilla oli hyvät puhelahjat ja hän oli Pihlaisten raittiusyhdistyksen kantavia voimia. Hän on kirjoittanut monisteen: "Kotiportista oudoille oville, vieraille veräjille."
Ierikkais Antin isä Juhana Kirjavainen oli Kirkonmies Antin veli. Näin myös Ierikkaisantin isäpolvi kulkee Juhana-isästä vuoteen 1540 Antti-Matti-Heikki-Matti-Heikki-Matti- Sipi