http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

23.9.2013

Kaksi äitiä - kaksi isää


Uutiset Britanniasta kertovat, että pian syntyy lapsi, jolla on kaksi äitiä ja yksi isä. Kysymyksessä on uusi perinnöllisen sairauksien hoitomuoto, jossa äidiltä periytyvät vialliset mitokondriot korvataan ja lapsi saa kahden äidin geenit. Miten käy sukututkimuksen tulevaisuudessa? Miten kirjataan kahden äidin lapsi sukutauluihin?

Isähän on perinteisesti ollut epävarmempi tapaus. Tanskalaisen Jørn Riel riemastuttava

omaelämänkerrallinen kirjasarja ”Kertomuksia isieni talosta” kertoo esimerkin isän epävarmuudesta. Kirjailija syntyi hylkeenmetsästäjien keskuudessa. Hänen äitinsä oli kevytmielinen nuori eskimonainen.  Synnyttämänsä pojan hän oli jättänyt viiden hylkeenpyytäjän hoiviin ja häipynyt jonkun ohikulkeneen nahkojenostajan matkaan. Viidellä kaveruksella oli ongelma ratkaistavanaan. Kuka on pojan isä? Varmuutta tästä ei saatu ja lopulta oli sovittu, että kaksi heistä ovat isiä ja loput kolme ovat setiä. Jörn Realin kohdalla esipolvitutkimus on siis tavanomaista haastavampaa. Grönlantilaiskirjailijan juuria selvittävä sukututkija saattaisi olla enemmän kuin kiinnostunut geneettisestä tutkimuksesta.

Menneinä vuosisatoina Karjalassa elettiin useampi perhe ja muutama perheisiin kuulumatonkin saman katon alla. Hyvin todennäköistä on, että Jørn Rielin perheen tapaista ei näissä savupirteissä ollut. Kivennavan kirkolla kastetilaisuudessa papille kerrotut tiedot olivat pääosin paikkansapitäviä. Yhteisön normit säätelivät parinmuodostusta eri tavalla kuin Grönlannin tununerkiutheimossa 

Tosin näkyy väitettävän, että kirkonkirjatiedoista peräti viisi prosenttia on virheellisiä. Mene tiedä miten arvio on tehty. Mutta perimän selvittäminen toisi varmasti Kirjavaistenkin sukututkimukseen yllättäviä uusia yhteyksiä.


Sukulaisuuden vertailu perustuu geenimerkkeihin. Monet yhtiöt myyvät kiinostuneille geenitestiä. Geenitesti on sylkinäyte ja tulokset tulevat sähköpostilla. Useimpien testin tilanneiden mielenkiinto geenitesteihin on perinnöllisten terveydellisten riskitekijöiden kartoittamista. Tietoa saa näillä testeillä myös alkuperästään. Jo yhdestäkin testistä saa palautetta äitilinjansa alkuperästä Vertailu sukulaisten kesken tuottaa informaatiota mistä suunnasta isän puolen suku on kromosominsa kerännyt.


Mitä uutta tietoa geneettinen sukututkimus tuottaa? Sillä olisi varmasti paljon käyttöä jo tehtyjen sukututkimusten tarkastamisessa. Suvun mieslinjojen Y-DNA-tutkimustulosten tulee olla lähes samoja, jos tutkitut miehet ovat esim saman 1500-luvulla eläneen kantaisän biologisia jälkeläisiä. Sama pätee myös suvun äiti-linjoihin. Äiti antaa kaikille lapsilleen oman mitokondrionsa DNAn.


Uudellakirkolla eli 1500-luvulla Kirjavaisia. Kirjavalan kylässä heitä oli runsaasti, Kuuterselässä asuneet veljekset Sipi ja Heikki Kirjavainen lienevät sieltä lähtöisin. Varmaa tämä ei kuitenkaan ole. 1600-luvulla Kirjavaisia oli myös Reskalan ja Sintolan kylässä, Tirttulassa, Pispalassa, Sortavalan kylässä, Wammeljärvellä, Mesterjärvellä, Reskjärvellä ja Kirkkojärvellä. 1700-luvulla eläneellä Pärttyli  Nuutinpoika Kirjavaisella on varsin laaja tiedossa oleva jälkipolvi Uudellakirkolla. Uudenkirkolla eläneiden sukujen ja kivennapalaisten Sipin jälkipolvien DNA-testien vertaaminen on todennäköisesti antoisaa.

Nimiaineiston perusteella on todennäköistä, että samat suomalaisnimiset suvut asuivat Äyräpäätä jo 1200-luvulla kun alue joutui ruotsalaisten verottamaksi. Väestö liikkui vuosisatojen kuluessa eri syistä. Sukuyhteydet katkesivat, sukunimet kuitenkin säilyivät isäpolvissa.
Laatokan pohjoisrannan pitäjissä Suistamossa ja Jaakkimassa asui ortodoksiuskoisia Kirjavaisia. Lappajärvellä ja Rautalammilla eleli Kirjavaisia ja heidän jälkipolveaan on asunut mm. Alajärvellä. Paltamossa, Juuassa, Pielisjärvellä, Ilomantsissa, Kiihtelysvaarassa, Saarijärvellä  ja Tohmajärvellä Kirjavaisia on asunut ainakin 1700-luvulta alkaen. Myös Kuopion kaupungista löytyy Kirjavainen vuosisadan lopulla.

1700-luvulla on jo dokumetointia. Pietarin kaupunki perustettiin Inkerinmaalle vuonna 1703. Äyräpään alueelta muutti Kirjavaisten sukuun kuuluvia henkilöitä erityisesti Valkeasaareen, Systerbäckiin, Lempaalaan ja Pietariin. Muolaassa asui Kirjavaisia ainakin 1700-luvulta lähtien.
Näiden jälkipolvien geneettinen tutkimus voisi tuoda mielenkiintoista uutta tietoa suvun liikkumisesta. Mikä sukuhaara on lähtöisin mistäkin?

Tieteen läpimurrot perimän tutkimuksessa eivät ole sukututkimukselle ongelma vaan aluevaltaus.

Tuo alussa mainitsemani kahden äidin tapauksessa oikea synnyttävä äiti siirtää lapselle suurimman osan noin 23000 geenistään. Sivuroolissa oleva luovuttaja lahjoittaa lapselle terveet mitokondrion geenit. Niitä on 37 joten ne muodostavat vain pienen rippusen lapsen geeneistä.



Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa selvitetään myös jonkin verran muualla asuneiden  Kirjavaisten sukutaustoja. Osasta on sukuselvitystä sukutauluineen, osaa on käsitelty ainoastaan tekstimuodossa.



18.9.2013

Valtiopäivämies



Matti Sipinpoika Kirjavainen on sukukirjan alun keskeisiä henkilöitä.
Oikeastaan Kivennavan Kirjavaiset voisivat pitää Mattiakin kantaisänä, Matin isä ratsumies Sipi Kirjavainen ei ollut kivennapalaisia vaan asui Uudenkirkon Kuuterselässä. Hänen poikansa Matti oli taasen Kivennavalla varsin merkittävä henkilö, nimismies ja valtiopäivämies. Tosin tapahtumat vuosisadan vaihteessa voisivat hyvin antaa perusteen Matin pojan Heikin valintaan sukuseuran kantaisäksi.  Mutta hänestä voi iskeä täällä tarinaa myöhemmin, Sipin ja Seikan vunukasta.
Nimismies Matti Sipinpoika Kirjavainen lähti vuonna 1647 valtiopäiville Tukholmaan. Hän oli äyräpääläisten valitsema talonpoikaissäädyn edustaja. Nykyisellä kansanedustajalla ja tuon aikaisella talonpoikaisella valtiopäivämiehellä on rooleissaan jonkin verran eroa. Talonpoikien osa valtiopäivillä oli osallistua päätöksiin, jotka rasittivat ankarimmin heitä mutta hyödyttivät muita säätyjä.  Valtiopäivillä ei heitä tärkeimmissä ratkaisuissa kuultu. Jos he nostivat äänensä uusia veroja tai väenottoja vastustaakseen ei heidän mielipidettään otettu huomioon. Talonpoikien vastalauseita ei otettu huomioon kun muiden säätyjen etuja lisättiin. Säädyssä käytettiin valtiopäivillä huutoäänestystä ja usein sihteeri yksinkertaisesti merkitsi päätöksen toiseksi mitä se todellisuudessa oli.
Talonpoikien osa oli korkeiden verojen suorittaminen ja suurvaltasotien väenottojen veriveron maksaminen ja tämä näkyi myös valtiopäivillä.
Valtiopäiviä hallitsi yksi sääty, aateli. Tässäkin valtaa piti hallussaan määrällisesti kovin pieni ylhäisaateli. Aateli oli jaettu ritarihuonejärjestyksellä kolmeen arvoluokkaan niin, että kaksi luokkaa edusti ylhäisaatelia, kreivejä, vapaaherroja sekä valtaneuvoston jäseniä. Kun aatelissääty äänesti valtiopäivillä luokittain voitti ylhäisaatelin kanta suhdeluvulla kaksi yhtä vastaan aina.
Nimismies Matti Kirjavaisen osallistuminen valtiopäiville on kuitenkin osoitus merkittävästä asemasta Kivennavalla. Talonpoikaissäädyn edustajat  olivat perintö- ja kruununtilojen viljelijöitä ja heidän vaalipiirinsä oli tuomiokunta. Edustajat valittiin välillistä vaalitapaa käyttäen niin, että valitsijamiehet valittiin pitäjänkokouksissa ja varsinainen valtiopäivämiesvaali pidettiin kihlakunnantuomarin virkatalossa. Valtiopäivämiehen tuli asua vaalipiirissä, nauttia yleistä arvonantoa, olla ruotsinkielen taitoinen sekä raitis, taitava ja toimissaan huolellinen.
Edustaja sai mukaansa vaalikokouksessa laaditun asiakirjan, jota kutsuttiin rahvaanvalitukseksi. Nykyisin sitä voisi pitää nippuna eduskunta-aloitteita. Siinä kerrottiin vaalipiirin olosuhteista ja epäkohdista ja siihen oli kirjattu toivomuksia, mitä kotipuolen väki halusi saattaa kuninkaan tietoon.
Suomalaisia talonpoikia, Ruotsin itäisistä maakunnista valittuja säätynsä edustajia osallistui vuoden 1647 valtiopäiville seitsemäntoista.
Elias Kaarlenpoika, Okerla, Pätiälä Hauho
Tapani Luukkaanpoika, Saverkeit Houtskari
Pekka Jaakonpoika, Gårdsböle Inkoo
Karl Simonpoika, Romsarby Karjaa
Matti Sipinpoika Kirjavainen Kivennapa
Hannu Martinpoika Koivisto
Reko Erkinpoika, Runar Korppoo
Mikko Sipinpoika Lemi
Martti Laurinpoika Juva Loimaa
Yrjö Erkinpoika, Vojakkala, Pekko Loppi
Iivari Iivarinpoika Mikkeli mlk.
Paavali Juhonpoika Uljens, Yttermark Närpiö
Erkki Antinpoika Perniö
Reko Paavalinpoika, Joensuu Piikkiö
Pekka Simonpoika Sevoinen Ruokolahti
Klemetti Laurinpoika, Kirjala Rymättylä
Hindrich Jöransson, Haraldsby Saltvik

16.9.2013

Rajan lapset



Hauhon yhtenäiskoululla pidettiin kesäkuun alussa väitöstilaisuus. Väittelijä oli Anneli Ilosen. Hänen väitöskirjansa aineena on Identiteettityö Kannaksen evakkojen sukupolvissa. Olin minäkin tuolla yhtenäiskoulun täpötäydessä suuressa salissa kuuntelemassa. Vastaväittelijän argumentit nostivat mielenkiintoisen keskustelun yleisön joukosta. Näkyi ja kuului, että väittelijä oli omiensa keskuudessa.
Anneli Ilosen yksi huomio on, että raja on kollektiivinen trauma:
“Useissa aineistoni vanhimman sukupolven kertomuksissa kuuluu tunneviestejä rajan kammottavasta olemassaolosta. Niistä voi lukija tai kuulija tunnistaa kokemusta arkielämän alituisesta jännityksestä ja vaaran läsnäolon tunteesta.”
Tuo kysymys herää myös Kirjavaisten sukukirjan sukutaulujen äärellä. Miten sukupolvet vuosisatojen ajan ovat lähellä olevan rajan kokeneet? Ilosen väitöskirjan jälkeen jää kysymys, kuinka kaukaa sukupolvien takaa tuo kokemus on siirtynyt kivennapalaisten identiteettiin? Kuten Kirjavaisten sukukirjan takakannessa todetaan Johannes Linnakoskea siteeraten:
Tääll’ on rajan tuskat, rajan toivot,
rajan kiihkot, rajan kauhut,
Niitä ei ymmärrä laakson lapset,
ei rintamaiden inehmot tajua
Ilosen Väitöskirjan pääkysymys kuuluu, miten siirtokarjalaiset tekevät identiteettityötään. Hän selvittää samalla kysymykstä mitä on kannakselainen identiteetti? Mitä evakkojen identiteettiin sisältyy ja miten se ilmenee? Miten kannakselainen identiteetti on säilynyt ja siirtynyt uusiin sukupolviin?
Ilonen on huomannut, että toinen sukupolvi evakkojen jälkeen on vasta viime vuosikymmeninä havahtunut tutustumaan vanhempiensa tai vanhempansa kotipaikkaan ja kotiseutuun. Ilonen myös väittää, että tämä kiinnostus näyttää siirtyvän myös kolmannelle ja neljännelle sukupolvelle.
Anneli Ilonen löytyy muuten myös Kivennavan Kirjavaisten sukukirjasta. Hän on Sipin ja Seikan jälkipolvea. Hänen ätinsä ja isänsä olivat Kivennavan Kekrolasta. Äidin puolelta Pirisiä. Esi-isä torppari Paavo Pirinen oli siirtynyt Pihlaisista Riihisyrjän kautta Kekrolaan 1860-luvulla. Kirjavaisten sukuun he tulevat Kurkelasta Pihlaisiin muuttaneen Matti Heikinpoika Kirjavaisen kautta (1640-1710).
Mutta tutustu väitöskirjaan. Se on saatavissa verkosta:

11.9.2013

689 sukunimeä


Jälkipolvitutkimus Sipin ja Seikan jälkeläisistä alkaa 1500 luvulta ja leviää viuhkana moneen sukuun ja sukunimeen. Äitipolvet luovat yhtymäkohdat muihin sukuihin ja muuttavat sukunimen. Osa sukunimistä jää pelkästään puolison nimeksi ilman jatkoa jälkipolviin.
Suku on elänyt pääosin melko pienellä alueella rajan tuntumassa Karjalan Kannaksella. Silti sukunimiä sukuun on tullut useita satoja, tarkalleen ottaen 689 eri sukunimeä. Onhan sukutauluissa tosin henkilöitä runsaasti, Sipin ja Seikan jälkeläisiä yhteensä 14449 kappaletta.
27 sukunimeä on kirjassa yli sadan yksilön niminä, yhteensä 7376 henkilöä. Siis nämä 27 sukunimeä kattavat vähän yli puolet jälkipolvista:
Lukumäärä Sukunimi Mistä alkaen
2129 Kirjavainen 1570-
492 Hyytiä 1827-
399 Pimiä 1727-
380 Nikkanen 1772-
380 Paavolainen 1781-
286 Murtonen 1802-
278 Nokkonen 1747-
278 Suutari 1816-
276 Tolvanen 1791-
274 Savolainen 1752-
230 Huuhtanen 1808-
202 Holttinen 1794-
165 Ilonen 1792-
164 Naulapää 1787-
162 Seppänen 1800-
145 Kiuru 1803-
137 Henttinen 1766-
130 Töllinen 1745-
122 Moisander 1779-
120 Sarvi 1740-
113 Mikkolainen 1887-
107 Veijalainen 1815-
104 Vaittinen 1768-
103 Rontu 1819-
103 Kyllästinen 1745-
100 Rautiainen 1796-
Hyytiöitä on kirjan aineistossa lukumääräisesti eniten Kirjavaisten jälkeen vaikka he tulevat aineistoon vasta vuonna 1827, jolloin Kivennavan Liikolassa syntyi Matti Hyytiän ja Kivennavan Voipialasta kotoisin olleen Valpuri Pimiän perheeseen Mikko-poika (1827-1898).  Mikon isovanhemmat äidin puolelta olivat Anna Kirjavainen (1778-1803) Kivennavan Pihlaisista  ja Juho Pimiä (1773-1806) Voipialasta.
Hyytiöiden lukumäärä kirjassa on näin merkittävä sen vuoksi, että sukututkija Kalevi Hyytiän koostama aineisto on varsin kattava nykypäivään asti Hyytiöiden osalta. Muiden sukuhaarojen tiedoissa 1900-luvulta lähtien on väistämättä puutteita, koska tuoreemman aineiston julkaisu edellyttää henkilöiden suostumusta. Joko kirjassa esitellyn henkilön itse tai hänen lähisukulaisensa on täytynyt antaa tiedot julkaistavaksi.
Ensimmäiset sukunimet tulevat Kirjavaisten rinnalle 1720-luvulla. Vanonen, Pimiä, Käkönen. Pimiöiden aineisto on keskeinen tässä jälkipolvitarkastelussa, lähes 400 henkilöä. Miksi sitten muut sukunimet tulevat näin myöhään kun kantahenkilö on 1500-luvulta? Selitys on Suurissa kuolonvuosissa ja niitä seuranneessa Isovihassa. Sipin ja Seikan jälkeläisten jäljet katoavat yhtä sukuhaaraa lukuunottamatta.
Pimiät ovat liityneet Kirjavaisten sukuun jo 1700-luvun alusta. Hyytiöiden suurempi lukumäärä kertoo   tässä myös tarkemmista jälkipolvimerkinnöistä 1900-luvulla.
Löydätkö omaa sukuasi tai peräti itsesi sukukirjan henkilöistä?


7.9.2013

Maitoa Pietariin



“Maitoa piti viedä hevosilla Pietariin asti. Se oli hyvää rahtia. Antti-isä ajoi vuoroin Johanneksen kanssa kahdesti viikossa.
Antti oli viemässä maitokuormaa ja oli sainoissa (yömaja) yötä Pietarin lähellä, että maito olisi aamulla aikaisin perillä. Kun hän meni kaupunkiin siellä oli täysi hulina. Oli puhjennut vallankumous. Maidon ostaja sanoi, että mitähän tästä tulee. Kaatoivat maidot vastaanottoammeisiin. Saatuaan maidot luovutettua Antti aikoi lähteä. Nevskillä alettiin likvitoida ihmisiä. Ihmisiä hyppi ikkunoista tai tulivat ylemmistä kerroksista lakanaköysien ja narujen avulla karkuun. Konekiväärit ampuivat ja vankiloista vapautettiin vankeja, toisia teloitettiin. Niin vapautuivat suomalaisetkin poliittiset vangit, kuten Aarne Sihvo.
Sivukatuja ajaen hän alkoi ajaa poispäin. Hän tiesi kadut, kun oli ollut nuorena vossikka-ajossa siellä. Ihmisiä olisi tullut väkisin rekeen, koska pelkäsivät tulevansa ammutuiksi, mutta ohjaksenperillä hän karkoitti ne. Yksi suomalainen tuli vastaan ja kysyi, että mihin hän oli menossa.
‘Valkeasaaren kautta kotiin pitäisi päästä’
‘Et kyllä pääse, rajalla ovat sellaiset vartijat, jotka ampuvat, jos yrität, mutta minä autan sinua.’
Hänellä oli pitkä punainen nauha, josta leikkasi pätkän ja käski sanoa venäläisille rajavartijoille venäjäksi, että on punainen ja on menossa hakemaan ruokaa. Rajalla olivat kiväärinpiiput valmiina. Hän sai kuitenkin selitettyä, että oli tuonut maitoa ja oli nyt hakemassa ruokaa. Niin hän selvisi siitä, mutta oli pökerryksissä monta päivää.”
Pihlaisten kyläseura on julkaissut kirjasen Muistoja Pihlaisista ja evakosta. Tätä myytiin edulliseen 15 euron hintaan Kirjavaisten sukukokouksessa Hauholla. 

Muistoja Pihlaisista ja evakoista on kokoaa entisten pihlaislaisten tarinoita. Mukaan on saatu vuonna 1901 syntyneen Väinö Holttisen muistiin merkitty kerronta, josta yllä lainaus. Omien tarinoidensa lisäksi Väinö johdattaa lukijan myös isänsä Antti Antinpoika Kirjavaisen kokemiin. Pihlaisten muistoja lähinnä 1930-luvulta perkaava kirjanen saa tästä sekä ajallista syvyyttä että maantieteellistä laajuutta. Lainaus on siis Antti Holttisen (1868-1945) kokemaa. Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa kyseinen Antti Holttinen esitellään tauluissa 584 ja 2249.
Kyläseura on aiemmin julkaissut Pihlaisten asutushistoriaan tarkasti paneutuvan kyläkirja Pihlainen – kylä Kivennavalla. Kyläkirja on saanut nyt mainion täydennyksen uudesta teoksesta. Ilmeisesti aiemmin julkaistu kyläkirja on avannut pöytälaatikoita ja tuonut monelle tarpeen julkaista omat muistonsa. Jälkipolville hyvin toimitettuna tämä on ikkuna menneeseen maailmaan. Välähdys historiaa sellaisena miten lapsena evakkoon lähteneet kotiseutunsa ovat kokeneet ja vanhempiensa tarinaa kuunnelleet.

Kirjaa voi tiedustella Jorma Kirjavaiselta: jorma.kirjavainen@gmail.com

5.9.2013

Kantaisä



Kivennavan Kirjavaisten sukukirja on ollut keskustelun alla ja valmisteilla parikymmentä vuotta, pidempäänkin, kolmisenkymmentä vuotta, jos laskee mukaan Kalevi Hyytiän sukututkimuksen. Tämän tutkimuksen hedelmistä kirja on valmistettu.
Kirjavaisten sukuseura on nostanut ratsastaja Sipin kantaisä nimiselle jalustalle luullen hänen olleen kivennapalaisia. Mutta nyt ilmestyvässä sukukirjassa todetaan tämän ratsumiehen eläneen Uudenkirkon Kuuterselässä. Vain vähän ennen kirjan julkaisemista Sipille löydettiin vaimo, Seikka. Sipin elämänvaiheet ovat täsmentyneet uusista lähteistä.
Äyräpään alueen maa- ja tilikirjoissa ensimmäinen tiedossa oleva merkintä Kirjavaisista on 1543 Kirjavalan kylässä asuneet Paavali ja Klemetti Kirjavainen. Ovatko he varmasti Sipin esipolvea? Kumpi heistä on Sipin isä kumpi setä? Tätä kun ei tiedetä niin Kivennavan Kirjavaisten ei vielä tarvitse miettiä sukuseuran kantaisän vaihtamista.
Kirjassa on esitelty 12301 henkilöä, jotka ovat suoraan alenevaa polvea Sipin ja Seikan jälkeläisiä. Suvun vaiheita on selvitelty, osa hyvinkin dramaattisia. Henkilömäärä on suurimmillaan 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvissa sukupolvissa. Varmasti jälkipolvea on enemmän kuin tuo 12301 henkilöä, mutta nykypolvia on tällaisessa sukukirjassa käytännössä mahdotonta saada esiteltyä koko laajuudessaan.
Vaikka sukukirjassa on yli 700 sivua ei siihen ole voitu ottaa kaikkea, mikä liittyy kannaslaisen pienviljelijäsuvun elämään. Tiedot suvun vaiheista myös täydentyvät vielä kirjan valmistuttua. Ehkä tämä blogi voi osaltaan olla välittämässä kiinnostuneille kirjasta pois jääneistä tietoja.

2.9.2013

Sukukirjan julkistaminen



Sukukirja julkistettiin Kivennavan Kirjavaisten sukukokouksessa 31.1. 2013 ja myynti aloitettiin. Pitkän työn tulos. Kalevi Hyytiä on koonnut sukutietoja intensiivisesti 30 vuotta keskeisenä työsarkana Kivennavan Kirjavaiset. Sukuseura on koko toimintansa ajan pyörittänyt ajatusta sukukirjan toimittamisesta tuota aineistosta. Nyt se on vihdoin tehty.
Toisaalta voidaan ajatella, että kirja on avaus. Sipi ja Seikka Kirjavaisen jälkipolvet eivät ole läheskään täysimääräisesti näiden kansien sisällä. Joka vuosi syntyy sitä paitsi toista sataa uutta vunukkaa, jotka ovat tämän kantaperheen jälkeläisiä. Pelkästään tämä perusaineisto tulee nyt tämän kirjan julkistamisen jälkeen täydentymään sukututkijan työpöydällä.
Kirjan kansien sisään ei ole myöskään mahtunut niitä kertomuksia ja kuvamateriaalia, jota on julkaisematta suvun vaiheista. Katsaus historiaan on sekin vain pintaraapaisu. Monta syytä miettiä jatkoa . Tätä odotellessa keino tuoda tätä sukuaineistoa kirjan lukijoille on tämä blogi. Verkko on kaikkinensa hyvä väline sukukirjan laajentamiseen kansiansa suuremmaksi.