http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

7.12.2013

Tulkoon ukko vaikka Kivennavalta


Kyläkirjat Kivennavalta ja muut paikallishistorian teokset vaikenevat eräästä asiasta. Kirjavaisten sukukirjassa aihe häilyy taustalla parin tapahtuman kuvauksen yhteydessä. Kirjoitin lokakuussa toisesta näistä otsikolla Naapurit. Toinen tapahtuma on vakavampi päättyen surmatyöhön. Palaan näihin tapahtumiin, koska niiden kautta välittyy Kannaksen rajapitäjästä asioita, joista vaikenemalla kuva eräästä ajanjaksosta jäisi puutteelliseksi.

Väkivaltaa oli Äyräpään tuomiokunnassa 1900-luvun alussa ja edellisen vuosisadan lopussa muuhun Suomeen verrattuna poikkeuksellisen runsaasti. Kivennavan käräjäkuntaan sijoittuu lähes puolet Äyräpään tuomiokunnan väkivaltatapauksista, siis saman verran kuin Muolaassa, Heinjoella, Raudussa ja Valkjärvellä yhteensä.

Rikostilastoissa Äyräpään kihlakunta oli kuulunut suurimman osan 1800-luvusta maan rauhallisimpiin, mutta 1900-luvun alussa Kannaksen rajaseutu oli jo kolme kertaa muuta Suomea väkivaltaisempi väkivaltarikosten määrällä mitaten.

Ilmiön polttopiste oli rantaseutu Terijoen ympärillä. Vakava väkivalta keskittyi liikenneväylien varsille, ei syrjäkyliin. Mutta syrjäkylissä oli perinteitä, joista väkivallan kasvu sai kaikupohjaa.

Kolme synkkää tapahtumaa 


Muutoksen syitä voisi voisi lähteä etsimään kolmen tapahtuman kautta. Nämä kuvaavat hyvin asian luonnetta. Viime viikolla kirjoitin muutaman sanan Kivennavan Pihlaisten Antti Kirjavaisesta jota kutsuttiin Ant-sedäksi, Ant-enoksi tai Alamatlais Antiksi. Sukukirjassa on kerrottu sivulla 380 hänen tupakaisistaan, jossa Antin isä Matti Kirjavainen sai kuolettavan puukoniskun.

Tämä tapahtui 25.10.1903 eikä marraskuussa kuten oheisessa lehtileikkeessä väitetään. Lehtiartikkeli on muuten kutakuinkin tapahtumien mukainen:
"Kun vieraat sitten rupesivat tuvassa pahaa elämää pitämään hääti isäntä nuo tuntemattomat räyhääjät pihalle. Mutta sielläkös vasta rytäkkä syntyi. Tapella nurjerrettiin, elämöitiin ja portteja kivillä pommitettiin. Isäntä kun sitten lähti ulos tuota meteliä asettamaan saikin pihalla tuntemattomasta kädestä puukoniskun."

65-vuotias Matti-isäntä oli häätänyt rapuilta juopuneita kuokkavieraita loitommalle. Kääntyessään takaisin sisälle hän oli saanut puukoniskun selkäänsä. Hän kuoli 3.11. Asiaa käsiteltiin kaksilla käräjillä, mutta ristiriitaisien todistajalausuntojen johdosta ketään ei tuomittu syylliseksi. Rähäkkä oli alunperin alkanut Antti Pyykön ja Matti Heikinpojan tappelusta tuvassa. He olivat epäilyksenalaisina.

Sukukirjassa kerrotaan toisestakin tapahtumasta, jossa Antti Pyykkö on pääosassa. Tämä tapahtui Pihlaisten naapurikylässä Muolaan Jaarilassa huhtikuussa 1906. Lehtileikkeessä tapahtuma nähdään näin:
"...Vähän aikaa  juotuaan alkoi tämä ( -Antti Pyykkö-) jo hieroa riitaa, luvaten tuoda lisävoimia ja käydä muolaalaisia lyömään ja poistui tuvasta. Sitten tuli samasta kylästä (-Pihlaisista-) entuudestaan tunnetut tappelijat Antti Murtonen sekä sepänsälli Antti Myyrä ja ei muuta kuin hieromaan tappelua...Heitettyään turkit ja hatut päästään alkoivat lyödä rautahanskoilla ja revolvereilla sekä puukolla sillä seurauksella, että Mikko Moisander Muolaan Karhulasta sai kaksi puukon haavaa joista yksi päässä ja toinen rinnassa, leikaten kaksi kylkiluuta poikki ja ulottuen aina keuhkoihin asti." Lehtileike tapahtumasta löytyy sukukirjasta  sivulta 220.

10.01.1906   Wiipurin Sanomat.
Kolmannesta tapahtumasta ei ole mainintaa sukukirjassa, lehtileike siitä on tässä. Neljä kuukautta edellä kerrottua aikaisemmin tapaninpäivänä 1905 pidettiin Tobias Kakin talossa Jaarilassa nurkkatanssit. Antti Pyykkö ja Antti Murtonen Kivennavan Pihlaisista sekä andrealainen sepänsälli Antti Myyrä tulivat räyhäten sisälle. Itsellinen Mikko Moisander Muolaan Karhulasta oli tässäkin kivennapalaisten pahoinpitelemänä. Moisander yritti puolustautua halolla, mutta Pyykkö löi Moisanderia nyrkkiraudalla takaraivoon ja Murtonen puukolla rintaan.

Pihlaisten pojat

Nyrkkiraudalla ja puukolla riehuneet hurjimukset löytyvät Kivennavan Kirjavaisten sukukirjasta tuota sepänsälliä Myyrää lukuunottamatta. Antti Pyykkö oli Anni Kirjavaisen poika. Antti avioitui jaarilalaisen Hilda Kakin kanssa joulukuussa 1906. Heillä oli seitsemän lasta. Pihlaisten kyläkirjan mukaan Antti Pyykön perintötalon rakennukset ja pellot rappeutuivat. Antti Pyykkö velkaantui usealle taholle ja talokin huutokaupattiin.

"Tunnettu tappelija" Antti Murtonen oli Pietari Murtosen ja Eeva Kakin poika, kumpikin vanhemmista oli Sipin jälkipolvea. Antti Murtonen avioitui myös joulukuussa 1906. Hän otti vaimokseen muolaalaisen Hilda Närväsen. Antilla ja Hildalla ei ollut lapsia. Murtosen kotitalo huutokaupattiin 1909 itsellisen Mikko Moisanderin ja muiden saamamiesten saamisten suorittamiseksi.   Antti Murtonen lähti siirtolaiseksi Amerikkaan ja kuoli uudenvuoden päivänä vuonna 1927.

Kivennavan pimeä puoli


Edellä kerrotut olivat poikkeuksellisia tekoja ja ne tuomittiin yhteisössä voimakkaasti. Väkivalta oli kuitenkin vanhastaan Kivennavalla vakiintunut osaksi sosiaalista käyttäytymistä, ei hallitsevana mutta merkittävänä. Nyt tätä ei mielellään muistella. Paikallishistorian kuvauksissa hääpidot kyllä kestävät monta päivää, tanssitaan, pojat tupakoivat ja talonväki tarjoaa ryyppyjä. Unohdetaan kuitenkin mainita, että häätappelut ja kuokkavieraat kuuluivat hääjuhlaperinteeseen siinä missä kerranjuomiset ja susimisetkin.

Kylätappelut olivat Karjalankannaksen syrjäkylillä yleisiä. Samoin nuorten miesten keskinäiset uhittelut ja härnäämiset häissä, kihuissa ja muissa juhlatilaisuuksissa. Ne ikään kuin kuuluivat asiaan. Häpeällistä nuorelle oli luovuttaminen ja väistäminen. Häätappelutkin muuttuivat usein kylätappeluiksi kun uhoavasti käyttäytyviä vieraita sulhasmiehiä tai kuokkavieraita vastaan asettuivat isäntäväen puolelle myös muut oman kylän pojat. 

Fyysinen voima oli Kannaksen kylissä miehen arvostuksen keskeinen mittari. Työsaavutuksissa tätä voitiin näyttää, voitiin kilpailla eri tavoin voimanmittelyssä, mutta voimaa saattoi hyväksyttävästi osoittaa myös väkivallanteoilla. Voimakkaana esiintyminen oli miesjoukossa haaste, joka testattiin välittömästi.

Puukkojunkkarien Pohjanmaalla ja vuosisadan vaihteen Kannaksella on jotain yhteistä. Kumpikin olivat pientilavaltaisia ja sosiaalisesti yhdenmukaisia. Kiinteässä kyläyhteisössä yksilöillä oli hyvin  pieni liikkumavara sosiaalisessa arvoasteikossa. Yksilön käyttäytyminen punnittin yhteisillä normeilla ja hänen arvostuksensa yhteisössä riippui tästä arvioinnista. Tilaisuuksia arvostuksen hankkimiseen olivat juhlat ja kokoontumiset. 

Nuorison yhteisöllinen toiminta tapahtui ryhmissä, jotka yhdenmukaistamisella tavoittelivat otetta jäsenistään ja uhmasivat vanhemman kylänväen normistoa. Nuoret olivat samalla erityisen haavoittuvia yhteisön tuomiolle. Huono maine merkitsi vähentyneitä ansiomahdollisuuksia ja seurustelun hankaloitumista. Nuorille annettiin vähemmän anteeksi virheitä sosiaalisessa käyttäytymisessä kuin avioituneille yhteisön jäsenille.

Sosiaaliset normit murenevat


Aiemmin oli pyritty välttämään voimanmittelyiden vakavia seurauksia, mutta 1890-luvulta lähtien väkivalta raaistui. Erilaiset tappeluaseet tulivat juhliin osallistuvien nuorten miesten varusteiksi 1900-luvun alussa. Nämä oli helppo kuljettaa tappelupaikalle vaatteisiin kätkettynä. Yleisiä olivat nyrkkiraudat. Ne kulkivat nimellä "tappeluhanska" tai "rautakortikka". 

Tämä tapahtuu kannakselaisten elämän joutuessa nopeaan muutostilaan. Liikenneolot mullistuivat syksyllä 1870 kun Riihimäki-Pietari rata avattiin liikenteelle, rautatie ja se rakentaminen Kivennavan halki nosti väestön määrää. Muuttovoitto alkoi nyt olla suurempi kuin syntyvyyden tuoma väestönlisäys. Pietarin vetovoima tuntui yhä selvemmin kaikessa rajaseudun elämässä.

Salakuljettajat Antti Murtonen Kivennavan
Pihlaisten kylästä ja Nestori Kakki Muolaan
Jaarilasta.
Maataloudesta elantonsa saavien kivennapalaisten osuus pieneni 15%:iin. Sivuelinkeinot olivat syrjäkylilläkin maanviljelyä tuottoisampi ansiolähde. Maakaupan vapautuminen yhdessä tullijärjestelyiden kanssa synnyttivät laajamittaista salakuljetusta. Esimerkiksi Käävän monessa sukupolvessa toiminut kauppiassuku keräsi ensimmäisen varallisuutensa suolan salakuljetuksella.

Väkivallan kehityksen kanssa samanaikaisesti lisääntyi luvaton viinan myynti Kivennavalla. Vuoden 1910 huippu  viinanmyynnissä vastasi myös samanaikaista vakavan väkivallan kukoistuskautta. Viinan salakuljetus oli merkittävä elinkeino rajaseudulla. Viipurin tullikamaripiirissä alkoholin takavarikkoluvut ylittivät vuosisadan alkuvuosina koko muun Suomen yhteenlasketut luvut. Raivola Kivennavalla ja Jaarila Muolaassa olivat tunnettuja viinan salakaupan keskuksia.


Aidanseipäät vaihtuvat puukkoihin ja nyrkkirautoihin

Alunperin kylätappelut olivat lähes urheiluun verrattavia säänneltyjä otteluita, joita järjestettiin niin ryhmien kuin yksittäisten tappelijoidenkin välille. Joukkotappelut kylien välillä olivat sidoksissa niiden tuottamaan kunniaan. Ne olivat yleisesti yhteisön jäsenten hyväksymiä ja niihin ottivat osaa naimattomat miehet. Kylätappelut suoritettiin yleensä naapurikylien välillä. Kaikkialla pitäjärajoilla oli kylätappeluita mutta erityisen katkeriksi vihollisuudet kehittyivät Kivennavan Pihlaisten ja Muolaan Jaarilan välille. 

1800-luvun loppupuolella ei niinkään ollut kysymys enää kyläryhmien menestyksestä vaan yksittäisten tappelijoiden maineesta. Samalla aikuisväestön asenne kylätappeluita kohtaan muuttui kannustavasta kielteiseksi. Ennen 1800-luvun loppua kylätappeluihin kuului puukonkäytön kielto. Kylätappeluiden painottuminen kaksinkamppailuiksi toi mukanaan puukotukset ja samalla tappelijat itsekin alkoivat käsittämään toimivansa enemmän oman kuin kylä kunnian puolesta.

Sananparsi kertoo muiden pitäjien poikien uhossa olleen pelonsekaista kunnioitusta väkivallasta tunnettuihin kivennapalaisiin: "Myö ei pelätä vaik tulkoo ukko Kivennavalt."

Lisää asiasta voi lukea esimerkiksi Juha Rajalan väitöskirjasta vuodelta 2004: Väkivalta ja sen kontrollointi Kannaksen rajaseudulla 1885-1917