Sipin jalanjäljillä: Lintula - Линтульский (Огоньки)

Lintulan rauniot muutama vuosi sitten

Lintula on Viipurista Pietariin johtavan valtatien varrella hieman ennen kuin käännytään Terijoelle. Paikka on melko huomaamaton. Pietarintieltä käännytään sinisen ladolta näyttävän rakennuksen kohdalla. Kapealla tiellä on bussin parkkipaikaksi sopiva levennys ennen kuin tie kääntyy jyrkästi vasemmalla ja nousee mäelle.

Seuramatkoilla väki on noussut tässä jaloittelemaan. Osa suomalaisturisteista on jäänyt tekemään kauppoja perässä henkilöautollaan ajaneen kauppamiehen kanssa, osa on kiivennyt katsomaan raunioita mäen harjalla. Isot graniittilohkareet ovat näyttäneet entisen Lintulan luostarin kirkon paikan.

Lintulan kirkko nyt

Tällä matkalla emme turistipaikoissa juuri kierrelleet. Nyt olemmeKivennavan historian kannalta mielenkiintoisessa paikassa. Jotka täällä ovat käyneet muutama vuosi sitten näyttävät kokevan melkoisen yllätyksen. Mikään ei tien varressa varoita asiasta. Vasta luostarin pihalla näkyy, että kirkkorakennus on nyt olemassa samanlaisena mitä se oli ennen sotia. Leveät kiviportaat, korkeat graniittipengerrykset ja niiden päällä jykevä kirkko.

Oleellista tässä on, että Lintula on nyt elävä luostari, tosin sivuluostarina toimiva.

Kirjavaiset Lintulassa

Lintulan luostari ei liity Kivennavan Kirjavaisten sukuhistoriaan. Lintulan alue on yksi Sipin poikapolvien entisistä asuinseuduista. Luostari perustettiin tänne myöhemmin. Täällä on asutellut samaa Juhon (1640-1710) sukuhaaraa, jonka jäljillä olimme jo Patrikissa ja Ikolassa.

Juhon vanhin poika Simo (1667-1740) eli Holttilassa. Simon nuorin poika Matti (1725-1779) avioitui lintulalaisen Kerttu Hannukaisen kanssa ja he saivat seitsemän lasta, joista kolme selvisi aikuisikään ja avioitui. Perhe asui ensin Holttilassa, mutta muutti Lintulaan 1760-luvulla. Matin kuoltua Kerttu lapsineen asettui asumaan Patrikkiin.

Matin ja Kertun vanhin poika Antti (1751-1798), joka syntyi Holttilassa, avioitui voipialalaisen Riitta Huoposen kanssa. He saivat myös seitsemän lasta ja perhe asui ensin Lintulassa. Antti ja Riitta perheineen muutti Patrikkiin 1780-luvulla Antin äidin mukana.

Matti oli ensimmäinen Sipin poikapolven edustaja, joka asui Lintulassa, mutta Sipin jälkipolvea asui täällä jo aikaisemminkin. Johannes Ahvenainen ja Riitta Kuortti muuttivat Lintulaan vuonna 1754.
Johannes oli Maria Kirjavaisen vanhin poika. Johanneksen äiti oli Matin isosisko. Matti oli muuttanut Lintulaan sisarenpoikansa perässä.

Lintula oli hovitila. Jo Pietari Suuren aikana Kivennavalta olivat saaneet lahjoitusmaita Viipurin komendantti Nejelov ja hänen kuoltuaan hovineiti Anisia Tolstoi. Vuonna 1741 oli Lintulan hovitila ja siihen kuuluneet Kivennavan kylät lahjoitettu hovimarsalkka Dmitri Sepeleville, jolta ne joutuivat testamentin kautta Suvalov-suvulle vuoteen 1768 asti. Sitten lahjoitusmaa kulki kauppatavarana ollen Tsernisev, Soltikov, Orlov ja Metlev suvuilla kunnes Venäjän kruunu osti osan Lintulan hovin maista asetehtaan alaiseksi ja loputkin siirtyivät vuonna 1820 Venäjän tykistödepartementin haltuun. Kivennapa ja Lintulan hovi olivatkin Systerbäckin kivääritehtaan omaisuutta siihen asti, kunnes Suomen valtio lunasti lahjoitusmaat 1879-1882.

Monta perhettä Kirjavaisia asusti täällä 1700-luvun loppupuolella ja täältä he muuttivat lähikyliin.

Rautatieonnettomuudesta syntyi luostari

Keisarillinen junaonnettomuu

Pyhän Kolminaisuuden yhteiselämäluostarin kohoaminen Kivennavan luterilaiseen pitäjään juontaa alkunsa rautatieonnettomuudesta vuonna 1888. Se ei ollut mikään pikkuonnettomuus, vaunujen suistuminen kiskoilta aiheutti kymmenien ihmisen kuoleman.

Merkittävää oli, että onnettomuus kohtasi keisari Aleksanteri III:n seuruetta. Myös Keisarin vaunu putosi kiskoilta, mutta ei kaatunut eikä murskautunut niin pahoin, kuin useat muut keisarillisen junan vaunuista.

Onnettomuudesta joutui syytettyjen penkille salaneuvos Feodor Petrovits Neronov. Neronov oli rautateiden johtava virkamies, mutta onnettomuus ei ollut hänen laiminlyöntiensä syytä. Neronov kuitenkin tuomittiin kuolemaan. Hän vältti tuomion täytäntöönpanon lahjoittamalla puolet maaomaisuudestaan hyväntekeväisyysyhteisölle, joka ryhtyi rakentamaan turva- ja koulukotia kodittomille tytöille Neronovin entisille tiluksille Lintulaan. Virkansa hän kuitenkin menetti.

Neronovin isä oli pappi Peter Nero, joka oli perustanut naisten luostarin Kazaniin ja Neronov seurasi isänsä esimerkkiä rakennuttamalla Lintulaan Pyhän Kolminaisuuden kirkon. Uuden naisluostarin elementit olivat siis olemassa, mutta ”vääräuskoista” ortodoksista luostaria ei Kivennavan seurakunnassa haluttu nähdä. Pelättiin sen käännyttävän tyttöjä isien uskosta ja venäläistävän väestöä.

Senaatti vastusti luostaria

Tuolloin yhä lisääntyvä venäläisvaikutus oli väestöstä uhkaavaa siitä huolimatta, että elämisen ehdot olivat yhä useammalla yhä enemmän kiinni Pietarin läheisyydestä. Karjalan Kannas oli se osa suuriruhtinaskuntaa, jossa venäläisyys oli läsnä selvimmin. Joten täällä myös pidettiin tiukasti kiinni Ruotsin vallan aikaisista tavoista ja lainsäädännöstä, jonka oli luvattu Suomessa säilyvän. Uskonnollisen toiminnan ns. suvaitsevaisuussäädöksissä oli luostarilaitos kielletty. Valamon luostaria ei sentään uskallettu lakkauttaa.

Senaatti sai vuonna 1894 käsiteltäväkseen Neronovin ja hänen vaimonsa lahjoituksiin perustuvan esityksen ortodoksisen naisluostarin perustamisesta Lintulajoen varrella olevalle tilalle. Senaatti hylkäsi suunnitelman vuonna 1781 vahvistettuun perustuslakiin viitaten. Erityisesti tyttöjen turvakoti ja koulu epäilyttivät, haiskahtivat käännytyskeskukselta.

Luostarihanke sai kuitenkin tämän jälkeen vahvaa tukea korkeilta virkamiehiltä ja keisari Nikolai II allekirjoitti luostarin lupakirjan vuonna 1895. Lintulan luostari oli perustettu. Ehtona oli, että luostarin tuli toimia vain kreikkalaiskatolisen väestön piirissä eikä Suomen valtiolta pidä vaatia avustuksia luostarin ylläpitoon.

Luostarin monet vaiheet

Luostarin toimintaa siivittivät lahjoitukset. Suurin osa Kivennapaa oli venäläisen aateliston omistamaa. Vuoden 1870 jälkeen Hämeenlinnasta Pietariin rakennettu rautatie mahdollisti muutaman tunnin matkan Pietarista Kannaksen maaseudulle, joka oli pietarilaiselle kuin ulkomaille matkustamista. Venäläisiä huviloita ja kartanoita nousi kaikkialle Lintulan ympäristöön. Terijoelle oli täältä matkaa vain 15 kilometriä. Lintulan luostarikin omisti Kannaksella huviloita, joita se vuokrasi ja sai näin lisätuloja.

Pitkänäperjantaina 1916 yöllä sytytettiin Lintulan luostarin kirkko tuleen. Maanomistaja ja huvila-asukas ruhtinas Ivan Saltykov rakennutti luostarille uuden kirkon, mutta luostari ei selvittämättömäksi jääneestä tuhopoltosta koskaan täysin toipunut. Lisäksi Suomen itsenäistyminen muutti täysin luostarin toimintaympäristön. Saltsykovin huvila purettiin ja tiilet myytiin Äyräpään kunnalle. Äyräpää käytti nämä uuden kirkon rakennustyössä.

Nyt luostari eli puutteessa. Suurin osa sisarista oli Venäjältä tulleita ja monet vielä vuonna 1926 vailla Suomen kansalaisuutta. Etsivän keskuspoliisin Terijoen alaosaston kanta sisariston kansalaisuushakemuksiin: ”Jäljellä olevista on kuluvana vuonna 20 nunnaa pyrkinyt maan kansalaisiksi, turvatakseen heti siten Suomessa olonsa, mikä ei kuitenkaan ole vähimmässäkään määrässä suotavaa.”

1930-luvulla luostari kaikesta huolimatta pääsi taas jaloilleen. Lintulan nunnat möivät Terijoen torilla omenoita ja kananmunia ja veivät hevosella maitoa Terijoen varakkaille asiakkaille. Viipurissa he möivät vihanneksia, viljaa ja koivuhalkoja. Muutama suomalainenkin liittyi luostarin sisaristoon.

Talvisodan alla lokakuussa 1939 annetussa evakointimääräyksessä nunnia käskettiin ottamaan mukaan vain viiden päivän muona. Sisaristo luuli palaavansa luostariin jonkin ajan kuluttua. Yksi sisar otti mukaan yhden ikonin ja tämä Jerusalemilaisen Jumalanäidin ikoni on ainoa esine, joka on jäljellä vanhasta Lintulasta.

Uusi suomalaistunut Lintula toimii Heinävedellä Palokin kylässä ja vielä uudempi Konstantinoksen ja Helenan nunnaluostarin sivupisteenä Ogonkissa entisen Lintulan luostarin paikalla.

Vuodesta 2008 on ristisaatto kulkenut elokuussa pääluostarista Lintulaan

Uusi kirkko on kopio entisestä

Ogonkin pieni risteys jää helposti huomaamatta, eikä valtatielle näy merkkiäkään luostarista

Seuraava teksti: Joutselkä

Edellinen teksti: Raivola