http://www.kirjavainen.fi/sukukirja.html

26.8.2015

Sipin jalanjäljillä: Lipola

Lipola tulee vastaan jatkettaessa Kauksamosta eteenpäin.
Lipolasta näkymä entisen valtakunnanrajan ylitse
Leveä hiekkatie on kuoppainen. Matka Kauksamosta Lipolaan ei ole pitkä, mutta ajonopeus jää varsin vaatimattomaksi. Lipolasta eteenpäin kohti Rautua tie muuttuu paljon paremmaksi, joten Lipolaan kannattaa ajaa Raudun kautta.

Lipola sijaitsi valtakunnanrajan tuntumassa Raudun ja Kivennavan rajamailla. Asutusta täällä on ollut 1600-luvulta. Jo sijainnista voi päätellä, että yhteydet Inkerin puolen kyliin olivat tiiviit ennen Suomen itsenäistymistä.



1930-luvun kartasta näkyy Lipolan erityinen sijainti.
Kivennavan kirkolle oli pitkä matka, Rautu oli lähempänä.
Valtakunnan raja kurottuu Lipolan kohdalla Venäjän puolelta pitkälle länteen.

Lipolan salakuljettajat

Kannaksen rajapitäjien väestö sai pääasiallisen toimeentulonsa ennen Suomen itsenäistymistä Pietarin kaupasta ja venäläisiltä huvila-asukkailta.

Suomen sisällissodan jälkeen kaikki laillinen vienti ja tuonti loppui. Rajan sulkeminen lopetti myös väestön ikiaikaisen kanssakäymisen Venäjän puolella Inkerissä asuneiden kanssa.

Väestö rajakylissä ei tähän muutoksen sopeutunut vaan kokeili päästä edelleen käymään Venäjän puolella. Koska vallankumouksen jälkeen Pietarin ympäristössä oli pulaa kaikesta, matkat toivat taloudellista hyötyä enemmän kuin ennen. Niinpä rajan takana ryhtyivät käymään kaikki, jotka kulkemaan kykenivät.

Ainoa virallinen rajanylityspaikka  Kannaksella oli enää Rajajoen silta, rajavartioiden oli määrä ampua kaikki luvattomat rajan yrittäjät. Kannaksella salakuljetettiin tavaraa rajan yli kuitenkin kaikkialla. Määrällisesti eniten tavaraa kulki Lipolan ja Sirkiänsaaren metsäalueiden kautta. Kuormat tulivat kaukaa Pyhäjärveltä ja Sakkolasta ja pysähtyivät ainoastaan hevostenvaihtoon. Kuljetus oli ketjukuljetusta, johon saattoi kerralla osallistua jopa 20 salakuljettajaa.
Rajajoki Lipolassa

Aluksi Lipolan ja Sirkiänsaaren tullipiireissä tehtiin selvästi enemmän takavarikoita kuin muissa piireissä. Vuoden 1920 jälkeen takavarikot loppuivat täysin. Ei sen vuoksi, että salakuljetus olisi tyrehtynyt vaan sen vuoksi, että rajavartiosotilaat ryhtyivät itse salakuljettajiksi.

Myös Lipolan suojeluskunta otti varsin avoimesti vastaan lahjuksia salakuljettajilta. Lipolan suojeluskuntalaisten mielestä oman pitäjän asukkaiden avustaminen ansionhankinnassa oli tärkeämpää kuin noudattaa viranomaisten sääntöjä.

Tyttäret loivat sukusiteitä

Lipola oli Kivennavan suurimpia kyliä, 77 taloa ja noin 300 asukasta. Siis neljä taloa enemmän, mutta asukkaita nelisenkymmentä vähemmän kuin Pihlaisissa. Kuten Pihlaisissa täälläkin asukkaat saivat pääasiallisen toimeentulonsa maanviljelystä ja karjanhoidosta.

Nyt Lipola on peltoaukioita ilman asukkaita. Vielä 1950-luvulla täällä oli muutama asuttu talo, mutta ei enää. Ehkä joku datsakylä vielä tännekin rakentuu.

Matkamme tarkoitus oli kierrellä Kirjavaisten poikapolvien kannalta keskeisiä kyliä. On todettava, että Lipola ei ehkä ole niitä. Kauksamoon muuttaneen Juho Juhonpoika Kirjavaisen poika Pietari Kirjavainen (1753-1800) asui toistakymmentä vuotta Lipolassa, mutta muutti sitten perheineen takaisin Kauksamoon.

Lipola on Kirjavaisten kannalta kuitenkin merkittävä. Pihlaisten ja Lipolan yhteydet Kirjavaisten suvussa syntyvät jo 1700-luvulla. Itse asiassa samaa voisi sanoa tien alkupäässä lähempänä Pihlaisia olleesta Vuottaasta. Ehkä palaan senkin merkitykseen vielä.

Vahvat sukusiteet

Lipola GoogleEarthissa http://www.kivennapa.fi/kartat/talo-lipola.kml
Sukuyhteydet Lipolaan Kirjavaisille tyttärien kautta muodostuivat jo 1700-luvulla. Pihlaisiin muuttaneiden Heikki ja Helga Kirjavaisen poikien eri jälkipolvista ja sukuhaaroista on useita yhteyksiä.

Ensimmäiseksi Tuomas Kirjavaisen sukuhaarasta Tuomaksen pojanpojan Matti Kirjavaisen kaksi tytärtä naitettiin Lipolaan Sykiän ja Saaristen sukuihin.

Erityisesti Matti Kirjavaisen sukuhaarasta on merkittävä yhteys Lipolaan. Matin pojanpojan Mikko Kirjavaisen tytär Valpuri Kirjavainen (1773-1816) aviotui vuonna 1790 Paavo Ilosen kanssa. Heidän jälkipolviaan oli Lipolassa runsaasti. Kivennavan Kirjavaisten sukukirjassa Ilosia on esitelty 165 henkilöä.  Ilosen suku on asunut Lipolassa 1660-luvulta lähtien ja Ilosia oli runsaasti vielä 1930-luvulla.

Kaiken kaikkiaan Sipin jälkipolvea Lipolassa syntyi 98. Heistä 76 on Ilosia. Ilosten lisäksi Sipin jälkipolven sukuja Lipolassa ovat Inkinen, Levo, Rapatti, Saarinen, Thusberg ja Tuuranen.

Oleellisimmat sukuyhteydet kylien välillä muodostuvat enemmän äitipolvien kuin isäpolvien kautta. Pojat pysyivät täällä pääosin kotikylissään, kotivävyiksi naapurikyliin mentiin harvemmin. Kulkijoita poikapolvissakin oli, mutta jälkikasvua on heillä vähemmän.

Tyttäret muodostivat vahvoja sidoksia eri nimisukujen välillä. Näitä sidokset näytettiin uudistavan ja vahvistettavan usein parin kolmen sukupolven päästä. Tämäkin matka olisi muodostunut erilaiseksi jos alun alkaenkin olisi pohdittu eri sukujen välisiä sidoksia ja niiden merkitystä eri aikoina. Tältä pohjalta kierros Kivennavan kylissä antaisi varmasti paljon. Ehkäpä ensi vuonna kuljemme Kirjavaisten tyttärien matkassa.

Venäläinen muistomerkki

Lipolassa on yksi nähtävyys, vaikka taloja ei olekaan.Tullivartija Mikko Pyykön entisen talon verannalle johtaneet sementtiportaat ovat päässeet uusiokäyttöön Pietarinlaisen Karjala-historian- ja seuduntutkimusyhdistyksen muistomerkin alustana. Yhdistys on pystyttänyt kivistä muuratun muistomerkin 1993.

Vähän väliä näkyy, että nykyiset asukkaat ovat kiinnostuneet kotiseutunsa suomalais-historiasta. Voisi olettaa maaperän olevan myös otollinen yhteistyölle, jossa paikallisten viranomaisten kanssa laaditaan muistotauluja tai muistomerkkejä kertomaan entisten suomalaiskylien historiaa. Kuinka hyvin ne täällä syrjässä kaikesta kestäisivät? Ilkivaltaa varmaan täälläkin harrastetaan, mutta tuskin siinä määrin mitä esimerkiksi pääkaupunkiseudun bussipysäkkikatokset saavat osakseen. Lipolassa olisi esimerkki vahvarakenteisesta muistomerkistä.

Seuraava teksti: Ikola - Patrikki

Edellinen teksti: Kauksamo


25.8.2015

Sipin jalanjäljillä: Kauksamo


Kun ajetaan Kivennavan kirkonkylästä kohti Rautua päällystetty tie vaihtuu leveäksi, mutta melko kuoppaiseksi hiekkatieksi. Kauksamon entisen kylän kohdalla on peltoaukea ilman taloja.

Kauksamo oli Pihlaisten ohella toinen kylä, jossa Ison Vihan melskeistä selvinnyt Sipin jälkipolvi eli ja jatkoi sukuaan. Juho Kirjavainen (1640-1710), Heikki Matinpoika Kirjavaisen vanhin lapsi, muutti Kauksamoon.

Aluksi Juhokin tosin muutti Sikiälästä Pihlaisiin ja asui veljensä Matin tilalla. Syksyllä 1701 hän tosin palasi synnyinseudulleen Kurkelaan. Hän asettui viljelemään Hännikäisen verohylkynä ollutta tilaa. Kurkelassa Juhon talous oli seitsenhenkinen.

Kauksamon lähin asuttu paikkakunta on Vuottaa - Kirovskoje.
Ison Vihan aikana Juho ilmeisesti muutti Kauksamoon. Juhon kuolinaika ja paikka on tosin arvailujen varassa. Ison Vihan ajoilta väestökirjanpito on puutteellista, joten mahdollista on, että Juhon perhe lähti Kurkelasta vasta Juhon kuoleman jälkeen. Joka tapauksessa Juho on kuollut ennen vuotta 1727, todennäköisesti jo ennen 1723 ja silloin Juhon perhe eli Kauksamossa.

Kauksamolla Kirjavaisilla oli hallussaan hyvä tila. Kirjavaisten lisäksi Kauksamon maita viljeli Haimisen perhe 1723. Vuoteen 1727 mennessä kylän autioita oli ryhtynyt viljelemään edellisten lisäksi Nuttunen, Honkanen, Nokireki, Pajanen, Laukkanen, Telkkinen ja Nevalainen. Yksikään näistä uusista suvuista näy 1600-luvun maakirjoissa tai henkikirjoissa Kauksamossa. Kylän vanhat suvut olivat kadonneet.
1930-luvun Kauksamon talot satelliittikuvaan sijoiteltuina

Juhon toiseksi vanhin poika oli Juho (1671-1742). Hänellä ja vaimollaan Reetalla oli yhdeksän lasta. Vuoden 1728 henkikirjassa Juho Juhonpoika Kirjavaisella oli Kauksamossa kruununtila, joka aikaisemmin oli ollut Antti Ollinpoika Pajasella. Juhon kaksi veljeä asuivat tällä samalla Juhon tilalla. Joonas Kirjavaisella ja vaimollaan Valpurilla oli kaksi lasta. Taloudessa myös asuvalla asuvalla Juhon veljellä Ristolla oli viisi lasta. Tästä siis alkaa Kauksamon Kirjavaisten sukuhaara.

Joonaan tytär Kaisa ja Riston tytär Anna aviotuivat Pimiän sukuun Pimiän veljeksille Voipialaan. Tämä ei liene sattumaa. Luonnolliselta mielestäni tuntuu, että Pimiöiden ja Kirjavaisten suvuilla on ollut yhteyksiä jo ennen 1700-lukua. Voipiala on kaukana Kauksamosta, mutta ei niin kovin kaukana Pihlaisista.
Kauksamo 1930-luvulla

Kirjavainenkin katoaa sukunimenä 1800-luvulle tultaessa. Kotivävyt tuovat uudet sukunimet tullessaan. Telkkinen, Lemmitty, Kiuru, Pelkonen, Pohjalainen. 1930-luvulla Kauksamossa vaimonsa Adelen kanssa asunut Juho Kirjavainen ei ollut syntyjään kauksamolainen.

Kiuru, Kopra ja Pohjalainen olivat 1930-luvulla vahvoja sukuja Kauksamossa, ja pääosin myös Sipin jälkipolvea.

Kauksamon kylässä ei siis ole nykyisin mitään. Kylän kohdalla on kuitenkin avointa niittyä ja peltoa, joten näkymä on lähes entisen kylän laajuinen. Vain jokunen syrjässä ollut talonpaikka jää metsän kätköihin. Tie Kivennavalta Rautuun oli noilla selkosilla lisäksi kuoppainen, auton kulkunopeus väkisinkin verkkainen, joten tuohon peltoaukeaan tutustumiseen kuluu aikaa.

Siellä täällä näitä seutuja kulkiessa tulee vastaan melkoisen vahvoja ja laajoja jättiukonputken kasvustoja. Suomessakin tätä riesaa on jonkin verran, mutta ei tällä tavalla. Kasvi on monella tavalla ongelmallinen. Se leviää pelloille, rannoille ja jopa metsiin muodostaen helposti niin tiheitä kasvustoja, että tukahduttaa kaiken muun kasvillisuuden. Korkeutta kukinnoilla on viisikin metriä, joten voidaan puhua jättiputkimetsistä, kun kasvi ryöstäytyy valloilleen hyville kasvupaikoille.
Jättiputket lisääntyvät vain siementen avulla, mutta sitäkin tehokkaammin. Kukinnossa on kymmeniätuhansia siemeniä, jotka itävät hyvin vielä kymmenenkin vuotta maaperässä oltuaan. Kasvi tuottaa kukinnon vasta kolmantena vuotenaan, joten aikaisemmin se jää helposti joutomailla huomaamatta.
Suurin ongelma jättiputken osalta on sen myrkyllisyys. Jättiputkien kasvinesteen päästessä iholle ja reagoidessa auringonvalon kanssa syntyy hitaasti paranevia, vakavan palovamman kaltaisia jopa pysyviä iho-oireita. Herkät ihmiset voivat saada allergisia oireita ja hengenahdistusta jo kasvuston lähellä oleskellessaan.
Kannaksella tämä on yhtä lailla vieraslaji kuin Suomessakin, kotoisin Aasiasta. Hankala hävittää. Näitä tienvarsien suuria esiintymiä katsellessa tuntuu tästä riesasta täällä eroon pääseminen olevan jo täysin mahdotonta. Suomessa maa- ja metsätalousministeriö on laatinut strategian, jonka mukaan kaikki jättiputkiesiintymät hävitetään maastamme vuoteen 2030 mennessä.
Tässä toinen luonnosta poistettava. Varsin vaarallinen kapine jostain 70 vuoden takaa. Joku on nostanut suutariksi jääneen ison tykistökranaatin ojasta tienpenkalle Vuottaan ja Kauksamon välisellä tiellä. Ilmeisesti maantienojasta löytyneen, odottelee nyt kepein merkittynä jatkokäsittelyä. Vältimme tässäkin läheisempää tutustumista.


Seuraava teksti: Lipola

Edellinen teksti: Pihlainen


24.8.2015

Sipin jalanjäljillä: Pihlainen - Малиновка

Pihlaisista on tehty hyvä kyläkirja.  Erityistä kirjassa on kattava ja hyvätasoinen väestöhistorian esittelyn, josta on esimerkkiä muillekin kyläkirjojen laatijoille.

Nämä kyläkirjat, suurella vaivalla kootut paikallishistoriat on Kivennavalta ja miksei muualtakin luovutetun Karjalan kylistä keskittyneet etupäässä kertomaan evakkojen muistamasta ajasta ja kylästä juuri ennen sotia. Arvokasta ja varmasti tarpeellista muistiinmerkittävää.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että jäädessään tähän kyläkirjojen näkymä on uusille polville kovin kapea. Nämä kirjat kiinnostaisivat varmasti enemmän uusia ja nuorempia lukijoita, jos niihin olisi enemmän haettu mukaan kunkin kylän varhaisempaa historiaa ja väestökehitystä eri ajoilta.

Tätä puutetta Pihlaisten kyläkirjassa ei ole, ja siksi se on tutustumisen arvoinen niillekin, joille kylään ei ole mitään siteitä ja juuria. Väestön seikkaperäinen esittely alkaa jo ensimmäisistä käytettävissä olevista lähdetiedoista eli jo 1500-luvulta. Silloin 1500-luvun loppupuolella Pihlaisissa oli enimmillään viisi asuttua tilaa. Vaan eivätpä muutkaan Kivennavan kylät olleet juuri suurempia.

Autioituneet tilat asutettiin uudelleen 

Sodat autioittavat Pihlaisen useasti ja siellä olevien asuttujen tilojen luku vaihteli. Väestö vaihtui uusien perheiden asettuessa viljelemään entisiä autioita.

1663 koko väestö oli Pihlaisissa kirjattu ratsutilallisiin. Tiloja oli neljä. Nämä olivat Pekka Sutelainen, Pekka Varvas, Antti Harsia ja Mikko Värsiä. Vuoden 1673 tietojen mukaan ratsutilallisia oli kaksi, kapteeniluutnantti Patkul ja Pekka Harsia. Sutelaisen ja Varpaan suvut olivat kadonneet henkikirjasta. Patkulin ja Harsian jälkeen alkaa Kirjavaisten aika kylässä.


Kirjavaiset Pihlaisiin

Matti Heikinpoika Kirjavainen muutti perheineen Sikiälästä ja asettui kapteeni Patkulin tilalle. Pian häntä seurasi veljet perheineen.  Matin taloudessa asui vuonna 1688 kuusi aikuista, Matti vaimoineen, veli Tuomas vaimoineen, veljen ratsastaja Joonaan vaimo sekä veli Pietari. Lisäksi Pihlaisiin muutti Matin setä Sipi Matinpoika Kirjavainen eri talouteen.

Mikä sai kuusi veljestä muuttamaan Sikiälästä Pihlaisiin ja Kauksamoon? Veljeksistä yksi, eli Juho asettui Kauksamoon, mutta hänenkin perheensä kulki ilmeisesti Pihlaisten kautta. Kirjavaisten muutto Pihlaisiin tapahtui vanhempien Heikin ja Helgan kuoltua. Pihlainen ja Kauksamo olivat aivan laajan pitäjän toisella laidalla, joten jokin erityinen syy heillä varmaan oli valita Pihlainen. Valinta oli joka tapauksessa hyvä. Pihlaisissa asuneet selvisivät sekä Suurista Kuolonvuosista että Isosta Vihasta.

Sipin jälkipolvien muilla asuinsijoilla ei käynyt yhtä hyvin. Karvalan kylää ei enää Ison Vihan jälkeen ollut. Sikiälästä oli jäljellä enää kaksi tilaa. Kirjavaisten poikien sedät ja serkut katosivat henkikirjoista, eikä heitä enää Suurien Kuolonvuosien ja Ison Vihan jälkeen lähteistä löydy.

Vuoden 1697 maakirjan mukaan Matti Kirjavainen omistaa Pihlaisissa sekä Pekka Harsian että Juho Pietarinpojan tilat, lisäksi hänellä on yhdessä tullikirjuri Yrjö Iisakinpojan kanssa entisen Heikki Värsiän tila.  Yrjö Iisakinpoika asuu Patkulin entistä tilaa.

Kylä kasvaa

Ison Vihan jälkeen Kirjavaisilla on kaksi tilaa ja Kallisella yksi tila. Tästä lähti Kirjavaisten kylä kehittymään. Kylä kasvoi nopeasti. Kirjavaisten jälkipolvea syntyi 1700 luvulla 257 lasta ja 1800-luvulla jo 616 lasta.

Kylässä asui useita uusia sukuja, jotka etupäässä olivat tulleet kotivävyiksi Kirjavaisille. Sipin sukuun Pihlaisissa syntyneistä pysyi silti yli puolet sukunimeltään Kirjavaisina.

Myös uusia perheitä ja uusia sukuja muutti Pihlaisiin. Näiden jälkipolvet avioituivat yleensä Kirjavaisten sukuun.  Pihlaisista ja sen väestöhistoriasta kiinnostuneiden kannattaa hankkia tuo Pihlaisten kyläkirja.

Talvisodan alla Pihlaisissa oli 73 taloa. 25 talon asukkailla oli sukunimi Kirjavainen ja melkein loputkin asukkaat olivat jotain kautta Sipi Kirjavaisen jälkipolvea. Useat vieläpä montaa eri kautta. Pihlaista on hyvällä syyllä voinut kutsua Kirjavaisten kyläksi.

Pihlaisten kylä eli Malinovka Google Earthissa. Satelliittikarttaan on merkitty talot niihin paikkoihin, missä ne 1930-luvulla sijaitsivat. Punaisella neliöllä merkityissä taloissa asui Sipin jälkipolvea, loput 11 kappaletta keltaisia merkkejä eivät ole Kirjavaisten sukutaloja. Kuvan vasemman laidan pyörylät ovat 1950-luvulla rakennettun ja nykyisin hylättyn ohjustukikohdan rakenteita.

Entinen Pihlainen sijaitsi Malinovkasta pohjoiseen

Pihlaisten kylä tuhoutui täysin sotien aikana ja nyt se on umpeen kasvavaa peltoa. Vanhaa suomalaista rakennuskantaa ei jäänyt jäljelle mitään. Raunioiden kivijalat koottiin puskutraktoreilla kasoihin. Niitä käytettiin rakennusmateriaalina Punainen lokakuu nimiseen kolhoosiin. Kolhoosin asukkaat tulivat Kirovin alueelta Ukrainasta.

Kolhoosi käytti Pihlaisten maita viljelyksiin, mutta jo 1950 kolhoosin tilalle rakennettiin ohjustukikohta. Malinovkaan sijoitettiin puolentoistasataa ilmatorjuntaohjusta suojaamaan Leningradia. Varsinainen ohjustukikohta sijoittui entisen Pihlaisten kylän itäpuolelle, osa varuskuntarakennuksista rakennettiin vanhan suomalaiskylän eteläosiin.

1990-luvulla ohjustukikohta tyhjennettiin, koska kiinteiden ilmatorjuntaohjusten aika oli ohi.
Ilmatorjuntavaruskunnasta jäi muistoksi Laatokan rannalta Pihlaisiin eli Malinovkaan rakennettu betonitie. Betonielementit ovat kestäneet tiessä hyvin aikaa, saumat ovat kuitenkin rapautuneet kuopille, joten kulku tietä pitkin oli verkkaista. 

Osa rakennuksista rapautuu tyhjillään, mutta suuressa osassa kerrostaloista asutaan. Alueella on nykyisin taas toimiva kauppakin. Suurin osa entisen Pihlaisten kylän alueesta sijoittuu Malinovkan kylän pohjoispuolelle. Sinne pääsee kävellen metsän halki polkuja pitkin entisen ohjustukikohdan portin kautta.





 Ohjustukikohdan rakennelmat ovat vähän syrjässä kylästä koilliseen. Niihinkin kulkee betonitie, jota tarvittiin raskaiden ohjuslavettien liikuttelemiseen. Tyhjät ja suuret rakennelmat ja hallit rapautuvat ja romahtelevat kaikessa rauhassa.
Ohjussiilot kestävät muita rakenteita paremmin ajan hammasta.



Pitkin metsää betonitien varrella laajalla alueella löytyy sieltä täältä suuria rakennuskomplekseja, jotka ovat melko pitkälle rapautuneita.












Seuraava teksti: Kauksamo

Edellinen teksti: Väliin jääneet kylät

video

Sipin jalanjäljillä: Kulkematon kaakkoiskulma Kivennapaa

Nyt voisin yrittää selittää, miksi tässä matkakuvauksessani on ammottava aukko jos Sipin jalanjälkiä katselee aikajaan pitkin. Matka hyppää nimittäin suoraan Kuuterselästä Pihlaisiin.

Kurkelan, Karvalan ja Sikiälän seudut 1930-luvulla
Kuuterselän jälkeen Kirjavaisten sukuhistoria jatkuu kuitenkin Kurkelassa ja Karvalassa ja Sikiälässä. Sipin poika on nimismies ja valtiopäivämies. Nimismiehen virka siirtyy isältä pojalle, mutta Sipin pojanpoika luopuu tehtävästä ja kotitalosta. Näitä tapahtumapaikkoja olisi mielenkiintoista vielä vuosisatojen jälkeen käydä katsastamassa, vaikka mitään näihin tapahtumiin viittaavaa ei ole jäljellä. Kun emme kulkeneet, en niitä vaiheita tässäkään lähde kertomaan.

Ainakin tällaisen lyhyen matkan puitteissa on tehtävä valintoja. Nyt emme käyneet tällä matkalla Kivennavan kaakkoiskulmalla lainkaan. Kirjavaisen suvun kotiseudut 1640-luvulta 1720-luvulle jäivät nyt näkemättä. Kun kulkee vuosisatoja näillä seuduilla eläneen talonpoikaisuvun jäljissä kaikkea ei voi mahduttaa pariin kolmeen matkapäivään.

1930-luvun kartassa entinen Sikiälän kylä on nimetty Multalaksi, aivan karttaleikkeen ylälaidassa. Karvala ja Kurkela ovat keskellä itä-länsisuuntaisen tien varrella.Alhaalla kulkee vanha raja. Nykyisin noihin kyliin on näyttäisi olevan vaikea kulkea. Kartalla näkyviä vanhoja teitä ei enää ole. Mitenkään mahdotonta tuohon alueeseen tutustuminen ei ilmeisesti ole, mutta siihen olisi helposti mennyt päivä jos toinenkin.

Sama alue,uudet tiet, joiden nykykunnosta ei ole tietoa
Tämä kulma Kivennapaa jäi kuitenkin toisen matkan kohteeksi.
Kuten tästä matkasta jäi pois myös Pietari Lahta sekä Levasovan hautausmaa. Olisikin mukava kuulla kokemuksia niiltä, jotka Kurkelan, Sikiälän ja Karvalan seudulla ovat kulkeneet.


Toinen matkapäivä






Matkareitti



Kävimme parissa kolmessa päivässä runsaasti kyliä ja saimme hyvän yleissilmäyksen ja kävelimme kohteissa. Valitsimme siis keskeisiä kohteita, jotka ovat kohtalaisen nopeasti tavoitettavissa, eli hyvien teiden varsilla.






Kolmas matkapäivä











Valitut tiet olivat pääosin hyviä, mutta väistämättä joidenkin hiekkateiden kulkemiseen meni aikaa. Kuoppia väistellessä matkanopeus vähenee.








Neljäs matkapävä  ja kotimatkalle




Yritimme saada hyvän yleissilmäyksen ja siinä onnistuttiin. Itse asiassa bussimatka tätä olisi tuskin voinut tarjota. Isomman joukon liikkuminen olisi mennyt toisin. Pienemmällä porukalla ja pienemmällä autolla on mahdollista päästä näistä seuduista hyvin perille.

Kaikkein edullisinta olisi lähteä matkaan omalla autolla, sen hinnaksi tulee matkustajaa kohden noin puolet turistibussimatkasta. Vuokratulla henkilöpakettiautolla ja kahdeksalla matkalaisella kustannukset jäävät silloinkin selvästi matkatoimiston järjestelemää bussimatkaa pienemmäksi.

Suosittelen.






Seuraava teksti: Pihlainen

Edellinen teksti: Kuuterselkä

22.8.2015

Sipin jalanjäljillä: Kuuterselkä - Лебяжье



Kuuterselässä eli Lebjazjessa on vielä jäljellä muutama suomalaistyyppinen talo. Pääosin kylä koostuu kuitenkin uusista datsoista Kanneljärveltä (Pobeda) Terijoelle (Zelenogorsk) johtavan tien varrella, siitä haarautuvan Gorkovskojeen vievän tien varrella ja Kuuterselänjärven ympäristössä. Nykyisen kylän keskusta on eteläisen Pienjärven rannalla. Vanhan suomalaiskylän keskustassa on nykyisin muistoalue, jossa pääosaa näyttelee vuoden 1944 taistelujen esittely.

1930-luvulla Kuuterselkä oli laaja kylä. Kylän osina olivat Alakylä, Järvet, Ollimäki, Tiirikkala ja Törölä. Kuuterselän nimi on arveltu liittyvän lähiseudulla oleviin harjuihin. Mahdollisesti idästä päin laskettuna on kylän harjanne kuudes selkä ja siitä on muokkautunut kylän nimeksi Kuuterselkä.

Kirjavaiset Kuuterselässä


Kirjavalan yhteydet Kivennavan Kirjavaisten kantaisään ovat vähintäänkin hämärän peitossa, mutta Kuuterselkä on nyt ensimmäinen varma historiallinen kohde. Sipi Kirjavainen on viljellyt joskus näitä maisemia.
Kuuterselän historia ulottuu 1500-luvulle. Pitkän Vihan jälkeen täällä raatoivat kaskea Sipi Kirjavainen veljensä Heikki Kirjavaisen kanssa. Kirjavaisten ohella maita viljelivät myös Pekka Vesterinen ja Lauri Vesterinen, veljeksiä hekin. 

Vesteriset jäivät näihin maisemiin kolmeksi vuosisadaksi, Vesterisiä asui Kuuterselällä runsaasti 1930-luvulla. Olipa joku heistä myöhemmistä Vesterisistä Sipinkin jälkipolvea naimakaupan kautta. Joku Kirjavainenkin kylällä oli, mutta Kirjavaiset eivät olleet Vesterisen suvun tavoin enää kylän kanta-asukkaita.

Kylän entinen keskusta on muistoaluetta

Suomalaisasutus oli 1500-luvulla siirtynyt alueille, joita sekä Venäjä että Ruotsi piti ominaan. Pähkinäsaaren rauhan jälkeen Kivennavan ympäristössä Siestarjoen länsipuolella ja Pohjois-Inkerissä oli määritelty Venäjän verottamia alueita. Rajalinja oli kiistanalainen, ilmeisesti Ruotsi väärensi rajadokumentteja. Ruotsi tarjosi myös verovapautta talonpojille, jotka siirtyisivät kaskeamaan näitä seutuja. Syntyi Riitamaa, ja tähän liittyy myös Kuuterselän kylän synty.

Antti Niilonpojan asutustilalliset


Vuonna 1553 Inkeristä tehtiin ensimmäinen väkivaltainen sotaretki levinnyttä suomalaisasutusta vastaan. Kivennavan vouti Antti Niilonpoika, Anders Nilsson organisoi heti kostoretken Inkerin puolelle. Seuraavana vuonna Putjatinin ruhtinasperhe kokosi inkeriläisistä talonpojista joukon kostamaan suomalaisjoukkojen tihutyöt. Inkeriläiset ryöstivät, polttivat asutuksia ja ottivat vangiksi suomalaistalonpoikia. Vouti Antti Niilonpoika lähti talonpoikaisjoukkoineen hyökkääjien perään, surmasi inkeriläisjoukon johtajan ja vapautti suomalaiset talonpojat.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa yritti pelastaa vielä rauhan syyttämällä Antti Niilonpoikaa omavaltaisuudesta ja erotti tämän. Tilanne oli kuitenkin eskaloitunut rajasodaksi. Tämä laajeni nopeasti kaikkialle Ruotsin ja Venäjän väliseksi täysimittaiseksi sodaksi, Kustaa Vaasan sodaksi 1555-1557, jonka alkuvaiheissa käytiin kuuluisa Joutselän taistelu.

Antti Niilonpoika ansioitui sodassa, jonka sytyttäjäksi häntä ensialkuun syytettiin. Antti Niilonpoika palkittiin Viipurin linnan päällikkyydellä. Hän sai aatelisnimen Sabelfana ja hänestä tuli myös suurin rälssitilojen omistaja Viipurin linnaläänissä. Niilonpojan rälssitiloja oli yhteensä 47. Ollessaan Viipurin linnaläänin suurin maanomistaja Anders Nilsson Sabelfana asutti vuonna 1560-luvulla Kuuterselkä nimiseen autiomaahan kuusi talonpoikaa. Kuuterselän kylä oli syntynyt.

Pitkä Viha


Nyt syttyi Pitkä Viha eli 25-vuotinen sota Ruotsin ja Venäjän välille vuosiksi 1570-1595. Kuuterselän asukkaat eivät siis saaneet viljellä maitaan rauhassa vielä pitkään aikaan. Oltiin rajan pinnassa Riitamaalla, tosin Pitkä viha raunioitti koko Suomea Oulunjärven tienoilla asti. Myös Helsinki ja Porvoo hävitettiin. Eniten kuitenkin kärsi rajaseutu Kannaksella. Venäjän Tsaarin tavoitteena ei ollut alueiden valtaus vaan mahdollisimman suuren hävityksen tuottaminen. Hyökkäyksiin käytettiin ratsujoukkoja, jotka kykenivät levittämään tuhoa nopeasti laajalle alueelle. Ruotsin joukot operoivat tietenkin samalla tavalla Inkerinmaalla Venäjän puolella.

Kannaksen osalta solmittiin aselepo 1573, mutta sota jatkui Virossa. Sota siirtyi Suomen puolelle jälleen. Suomalaiset toivoivat rauhaa, mutta Juhana III ei neuvotteluihiin suostunut, koska hän arveli vihollisen voimien olevan ehtymässä. Raja tuli saada Nevajoelle "kärsiköön suomalaiset vaikka kuinka."

Sipi Kirjavainen on syntynyt tuon sodan syttymisen aikoihin. Kun hänet mainitaan ratsumieheksi, "ryttare" on hän mitä ilmeisemmin osallistunut Pitkän Vihan loppupuolen taisteluihin ennen aseleposopimusta 1593.

Inkerin Täyssinässä vuonna 1595 solmitussa rauhansopimuksessa Ruotsi luovutti valloittamansa Käkisalmen läänin Venäjälle ja Venäjä luopui kaikista oikeuksistaan Narvajoen länsipuolisiin alueisiin. Karjalankannaksella raja pysyi Pähkinäsaaren rauhassa sovitussa paikassa ja Ruotsi luopui valtaamistaan Inkerin alueista. 

Sipi Kuuterselässä Pitkän Vihan jälkeen


Sodan päätyttyä Sipi Kirjavainen näkyy voudintileissä vuodelta 1602 rälssitilalla Kuuterselästä ja vuoden 1603 maakirjassa hän on vaimonsa kanssa. Sipin veljen Heikin kohdalle ei vaimoa ole merkitty. Ei ole vielä tietoa, mistä Sipi Kuuterselälle tuli. Antti Niilonpojan kuoleman jälkeen Kuuterselän läänitys siirtyi hänen vaimolleen Margaretalle, joka taas puolestaan testamenttasi sen veljensä pojalle Viipurin linnan kirjurille Henrik Jönssinpojalle. Isossa reduktiossa se palautettiin valtiolle.

Sipin ollessa nelikymppinen syttyi Inkerin sota. Venäjä oli joutunut sisäisen sekasorron valtaan. Valtakunnassa oli useita henkilöitä, jotka tavoittelivat tsaarin asemaa. Ruotsi ja Puola pyrkivät saamaan mieleisensä tsaariehdokkaan Venäjän valtaistuimelle ja kummallekin tuli kiire tunkeutua Venäjälle.

Sodan alussa vuonna 1610 ruotsalaiset eli myös suomalaiset miehittivät hetken aikaa Moskovaa. Sipin kaikki pojat syntyivät Kuuterselässä 1590-1600-luvuilla. Kolme Sipin vanhinta poikaa, Tuomas, Heikki ja Matti ovat ikänsä puolesta voineet kuulua Jakob De la Gardien sotajoukkoihin.

"Laiska-Jaakko" De la Gardien joukot hyökkäsivät Moskovan retken jälkeen Pähkinälinnaan, Käkisalmeen, Novgorodiin, Pihkovaan ja Narvaan. Koko Inkerinmaa oli nyt Ruotsin hallinnassa. Sota päättyi Stolbovan rauhaan, jossa Ruotsi luovutti Novgorodin takaisin Venäjälle, muttaVenäjän yhteys Itämereen ja Suomenlahteen katkesi.

Entinen rajaseutu sai nyt olla sisämaata. Kolmen sukupolven ajan Ruotsin valtakuntaa Ison Vihan eli Suuren Pohjansodan syttymiseen asti, sen jälkeen Venäjän Vanhaa Suomea. Mutta ei enää kahden valtakunnan Riitamaa. 

Sipi vapaana talonpoikana


Kuuterselän läänitys siirtyi Kruunulle ja vuoden 1623 maakirjassa kerrotaan Sipi Kirjavaisen ja hänen veljensä Heikki Kirjavaisen asuvan vapaina talonpoikina Kuuterselässä. Kuuterselkä oli kolmen veron kylä, josta ½ veroa oli Sipi Kirjavaisen. Manttaaliluku kylässä oli kolme, Sipin ja Heikin osuus yksi, puolet kummallakin. Vuoden 1635 maakirja kertoo varallisuuden. Sipillä oli kaksi hevosta, lisäksi yksi tamma ja yksi varsa. Lehmiä oli kuusi, vasikoita kolme. Kolme lammasta ja yksi karitsa, yksi sika sekä kaksi porsasta.

Vuoden 1635 henkikirjassa Kuuterselässä on kaksi Kapasen taloutta, sitten Sipi Kirjavaisen talous, johon kuuluvat Tuomas, Heikki ja Matti vaimoineen. Heidän jälkeensä mainitaan Risto ja Antti Vesterisen taloudet.

Sipi lienee asunut kuolemaansa asti vuoteen 1637 Kuuterselässä, vaikka hänen nimissään oli myös Kivennavan Kurkelassa tila vuodesta 1636 lähtien. Tätä Kurkelan tilaa asui Sipin poika Matti Kirjavainen.

Kirjavaiset siirtyivät siis Kurkelaan, mutta Sipin jälkipolvea tuli vielä Kuuterselälle 1800-luvulla Magdaleena Kyllästisen (Taulu 410) avioiduttua Kuuterselälle Jaakko Vesterisen kanssa. He saivat viisi lasta, jotka kaikki kasvoivat aikuisiksi.

1930-luvulla Kuuterselkä oli pitkälti kolmen suvun kylä. Kylässä asui runsaasti Vesterisiä, Launiaisia ja Harjuja. Muita sukunimiä esiintyi vähemmän ja etupäässä yksittäisinä taloina. Sepän leski Tyyne Kirjavainen on myös 1930-luvulla Kuuterselässä.

Kuuterselkä tunnetaan nyt jatkosodan taisteluista


Kuuterselän nimi jäi keskeisesti historiaan jatkosodan ajalta. Kesällä 1944 Kuuteselän harjun kautta kulki VT-linja, joka tältä kohden oli huonosti varustettu. Pääpuolustuslinjan murrutta Valkeasaaressa Venäjän määrällisesti ylivoimaiset ja hyvin varustellut joukot pääsivät melko helposti etenemään kohti VT-linjaa lentokoneiden ja hyvin runsaan tykistön tukemina.

Venäläiset tiedustelivat nopeasti ja tarkasti keskeneräisen VT-linjan heikot kohdat. Kuuterselkä oli yksi näistä hyökkäyksen painopisteistä ja se murtui.

Mannerheim kirjoitti Kuuterselästä muistelmissaan:
"Kesäkuun 13. päivä kului vihollisen onnistumatta tunkeutua VT-asemiin, mutta seuraavana päivänä se oli valmis heittämään taisteluun materiaalimassansa. Rannikolla hyökkäykset torjuttiin, mutta pääradan pohjoispuolella sijaitsevan Kuuterselän kylän luona venäläisten onnistui saada aikaan murtuma, jonka merkitys osoittautui ratkaisevaksi. Yön kuluessa tosin kenraalimajuri Lagus valtasi Panssaridivisioonallaan kylän lähellä sijaitsevat kukkulat takaisin, mutta sen jälkeen ne siirtyivät hurjissa taisteluissa kädestä käteen, kunnes vihdon 15. päivän aamuna jäivät vihollisen valtaan. Ylivoima oli niin suuri, että puolustuslinjan uudelleen muodostaminen ei tuntunut vastaavan tarkoitustaan, jonka vuoksi joukot vedettiin tällä kaistalla viisi kilometriä taaksepäin."

Seuraava teksti: Väliin jääneet kylät

Edellinen teksti: Kirjavala

14.8.2015

Sipin jalanjäljillä: Kirjavala - Горьковское

Kirjavalan kylään pääsee kääntymällä Viipuri-Pietari tieltä Kanneljärven eli Pobedan kohdalta Suulajärven eteläpäästä tielle kohti Raivolaa eli Rostsinoa. Tältä tieltä käännytään Lebjatzjen kohdalla Gorkovskojeen. Tie ylittää rautatien ja Boikovon jälkeen kääntyy jyrkästi oikealla. Sivutie, joka jatkuu mutkassa suoraan, kulkee entisen Kirjavalan maisemiin.
Emme tiedä varmasti miten nykyisen Gorgovskojen takamailla sijainnut suomalaiskylä liittyy Sipi Kirjavaiseen. Lähteissä ei ole yhteyttä Kirjavalan ja Sipi Kirjavaisen välillä, eikä myöskään tietoa Sipin vanhemmista. Uudenkirkon Kuuterselän lähellä olevan kylännimi Kirjavala, ja että siellä asui Kirjavaisia on ainoa johtolanka. Ehkä Sipi ei Kirjavalassa ole asunut, mutta oletamme kuitenkin, että hänen vanhempansa ovat sieltä lähtöisin.
Kirjavalan maisemiin vievän tien tunnistaa näistä kylteistä
Kirjavalassa oli 1500-luvulla useita Kirjavaisten talouksia. Paavali ja Klemetti Kirjavainen mainitaan maakirjassa vuonna 1543. Vuonna 1552 todetaan Tuomas Kirjavaisen olevan nautakunnan edustajana, sekä Arent Kirjavainen, myös nautakunnan edustajana Kirjavalassa. Myöhemmissä lähteissä on muitakin Kirjavaisia. Kylä oli silti ollut pieni, vain pari kolme taloa.
Olisiko kylä saanut nimensä sinne siirtyneeltä henkilöltä? Tai tässä tapauksessa yksittäinen kaskiviljelmä. Varsin mahdollista. Mutta mistä nimi Kirjavainen? Voihan sukunimi myös periytyä paikan nimestä, Kirjavalalainen = Kirjavainen.

Kirjavala Parikkalassa


Nyt voisi ottaa esiin toisen Kirjavalan. Nimensä vuoksi sekin kiinnostaa. Parikkalassa Suomen puolella rajan pinnassa on vielä nykyisinkin Kirjavala. Tämäkin tienoo on ollut vuosisatoja Ruotsin ja Novgorodin/Venäjän rajaseutua. Ensimmäisissä rajanvedoissa  näiden valtakuntien välillä Karjalan Kannas halkaistiin pitkittäin luoteesta kaakkoon vuosisatojen ajan.

Tuon Kirjavalan seudun yhteydet suuntautuivat alunperin etupäässä itään kohti Laatokan rantoja. Ruotsin valloittaessa Kannasta ja asuttaessa sitä luterilaisilla, se kytkeytyi länteen. Ruotsin laajetessa Kannakselle Parikkalan Kirjavala ei enää ollut rajalla. Mutta nyt on rajalla joka kulkee lounaasta koilliseen.

Ortodoksit olivat enemmistönä Parikkalan Kirjavalassa aina 1600-luvulle, seudun ortodoksit asuivat nimenomaan Kirjavalassa ja Rautalahdella. Heidän jälkeensä jättämiin autiotiloihin muutti luterilaisia uudisasukkaita. Uudisasukkaat siirtyivät kaskea raivaten kylästä kylään ja pitäjästä toiseen autiotilojen ja parempien elinmahdollisuuksien perässä.

Parikkalan Kirjavalan nimi ei näytä lähteissä olleen vakiintunut 1600-luvulla. Vuoden 1631 maakirjassa se oli “Joensuu eller Moise By” ja vuoden 1637 maakirjassa se oli “Mällnitza”, kylä kun sijaitsi myllyjoen varrella. Kirjavalan vesimylly lienee ollut ensimmäinen veromylly pitäjässä. Silti ei ole mahdotonta, että Kirjavala olisi asukkailleen ollut kylän ikiaikainen nimi.

Täällä ei löydy kirjallisista lähteistä Kirjavaisia. Kohonen, Soikkeli ja Naukkarinen olivat Kirjavalaan jo ennen vuotta 1618 asettuneita luterilaisia. Viereisen kylän Kesusmaan talollissuvuista mainitaan Metso vuonna 1500 myös Kivennavalla ja Metsoinen 1552 Äyräpäässä. Näillä suvuilla on siis kytkökset Kannakselle. Kirjavaisia ei täällä ole, mutta olisiko joku vienyt kotiseutunsa nimen mukanaan siirtyessään entiseen Äyräpään kihlakuntaan?

Yhteys kirjallisten lähteiden tuolla puolen? 

Parikkalan Kirjavala sijainti oli keskeinen. Lyhimmän ja helppokulkuisemman venetien Laatokalta Saimaalle muodosti Kokkolanjoki eli Hiitolanjoki. Vanha karjalainen erätie kulki Simpelejärveltä Kirjavalanlahteen, jonka itärannalta voitiin mennä Kirjavalan kautta Rautjärvelle ja edelleen Pyhäjärven suuntaan. Reitti on ollut tärkeä, sillä Kirjavalanlahteen laskee myös Suur-Rautjärvestä idästä virtaava Kirjavalanjoki. Kirjavalasta oli siis erinomaista liikkua vesireittejä pitkin kaikkiin ilmansuuntiin.

Karjalan Kannaksen väestö on liikkunut vuosisatojen aikana eri syistä ajoittain voimakkaasti. Siksi myös Savon ja Viipurin Karjalan vanha sukunimistö on osoittautunut olevan suurelta osin yhteistä. Muuttoliike Karjalasta Savoon jatkui verraten pitkälle keskiaikaan ja Viipurin linnalääniä on Ruotsin vallan aikana taas asutettu Savosta käsin. Lähteistä irrallaan olevaa spekulointia, mutta silti mahdollista, että näiden kahden Kirjavalan välillä on jokin yhteys ja ehkä yhteys myös sukunimeen Kirjavainen.

Uudenkirkon Kirjavala

Jospa palattaisiin takaisin Uudenkirkon Kirjavalaan ja Gorgovskojeen. Täällä ainakin on asunut Kirjavaisia, tosin ei enää Ison Vihan eli Suuren Pohjansodan jälkeen, siis 1700-luvulla.

1930-luvulla Kirjavalassa oli 40 asuttua taloa, niissä asukkaita 178. Kukaan heistä ei ollut sukunimeltään Kirjavainen. Mikään leimallisesti yhden suvun kylä se ei ollut. Kuudessa talossa asui Hietasia, kolmessa Viuhkoja, kahdessa Nikkasia ja kahdessa Peippoja. Muiden talojen väki oli yksittäisiä sukunimiltään. Kouhia, Piironen, Airaksinen, Vesterinen, Törni, Vartiainen, Nylander, Krieth, Haapanen, Lempiäinen, Havia, Paju, Hussi, Kakko, Juvonen, Toivonen, Nurmiainen, Karvonen, Mero, Seppänen, Ripatti, Mononen, Riski.

Missä Kirjavaiset olivat Uudellakirkolla?

1930-luvulla sukunimeltään Kirjavaisia asui Uudellakirkolla Kirkkojärvellä, Mäkienmäellä ja Linkassa. Vuonna 1902 syntyneen Aleksanteri Kirjavaisen poikapolvet jatkuvat tähän päivään. Hän oli 1600-luvulla eläneen Nuutti Kirjavaisen jälkeläisiä. Jospa hänen poikansa ja pojanpoikansa Y-DNA voisi vielä paljastaa yhteyden Sipi Kirjavaiseen, Kivennavan Kirjavaisten kantaisään.

Kirkkojärvellä asui myös Sipin Kirjavaisen jälkipolvea, mutta Nikkasina ja Paavolaisena.

Mukavan näköistä seutua





Nyt alueelle pääsee kääntymällä Viipuri-Pietari tieltä Suulajärven (ozero Nahimovskoje) eteläpäästä kohti Raivolaa (Rostsino). Noin puolessa välissä tältä tieltä Kuuterselän (Lebjazje) kohdalta lähtee tie lounaaseen kohti Gorkovskojea. Tasoristeyksen jälkeen jatketaan matkaa edelleen kohti lounasta. Tästä tielinjaa ollaan juuri oikaisemassa, mutta jompaa kumpaa tietä päästään risteykseen, jossa päätie kääntyy oikealle.
Risteyksessä on taloja ja pari isoa kylttiä, jotka osoittavat kohti Kirjavalaa. Toisessa kerrotaan Mini-Market kaupasta 200 metrin päässä, toisessa ratsastustilasta 800 metriä eteenpäin. Pieni kyläkauppa onkin vasemmalla heti risteyksen jälkeen. Kaupan jälkeen suoraan jatkuvaa sivutietä ajamalla päästään mäelle, jossa Kirjavalan talot ovat sijainneet. Tie jatkuu vielä mäen alle. Sieltä löytyy risteyksessä luvattu hevostila ja pari muuta taloa.

Kirjavala on nykyisinkin asuttu taajama, jossa on vanhempaa ja uudenpaa rakennuskantaa, ilmeisesti osa vakinaisessa asuinkäytössä. Pihapiirit ja talot ovat siistejä ja hoidettuja.

Seuraava teksti: Uudenkirkon Kuuterselkä

Edellinen teksti: Sipin jalanjäljillä: Kuusaan Motelliin

video

12.8.2015

Sipin jalanjäljillä: Alkumatka Kuusaan Motelliin



Karjalan Kannaksen kyläseurojen ja sukuseurojen yksi toimintamuoto on ollut kotiseutumatkojen järjestäminen entisiin pitäjiin ja kyliin. Matkojen ydinjoukko ovat aluksi olleet kotiseudultaan evakkoon lähteneet. Nyt tutustumista jatkavat he, joilla henkilökohtaisia siteitä ei tuonne ole.




Matkailu Kannakselle on ollut vilkasta, mutta pari viimeistä vuotta matkoja on toteutettu aiempaa vähemmän. Puhutaan, että Ukrainan kriisi ja konfliktin uutisointi on saanut kiinnostuksen hiipumaan. Kannas ja venäläiset ovat alkaneet pelottamaan. Voiko sinne enää turvallisesti matkustaa?

Mikään ei taida olla entisellään


Kävimme porukalla tutustumassa Kirjavaisen suvun entisiin asuinsijoihin. Matka oli tavallista kotiseutumatkailua laajempi perusteellinen kierteleminen Kivennavalla, Uudellakirkolla, Terijoella, Muolaassa, Kanneljärvellä...(Pervomaiskoje, Poljani, Zelenogorsk, Krasnoseiskoje, Popeda...) En havainnut väestössä tai ympäristössä mitään, joka antaisi aihetta levottomuuteen. Nämä entiset Suomen rajapitäjät näyttäytyivät ainakin meille ystävällisinä. Erikoisena seutuna monella tavalla, kuten tiedossa olikin, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoisina.

Entiset suomalaiskylät ovat aikaa sitten muuttuneet tunnistamattomiksi tai kokonaan hävinneet. Nykyinen väestöä siirrettiin etupäässä Ukrainasta. Merkkejä suomalaisajasta ei juurikaan löydy.  Kun suomalaisten matkailu sinne alkoi nähtiin lähinnä neuvostotalouden syrjäkyliä. Nyt näyttäisi karjalaisten entisissä kylämaisemissa tapahtuvan taas uusi muutos. Tosin sosialismin talouden romahduksen merkitkin ovat edelleen nähtävissä.

Kiivasta rakentamista on lähes kaikkialla. Venäläinen nykyasutus ei rakennu samoilla ehdoilla kuin kadonneet karjalaiskylät. Pietarin syrjätausta on muuttumassa lomanviettokeitaiksi. On kylissä toki muutakin, mutta uusien venäläishuviloiden ja datsakylien ehdoilla seutu näyttää nyt kasvavan ja kehittyvän.




Osa tiestöstä on erittäin hyvässä kunnossa. Uusi sileä asfaltti ja leveät tiet. Sitten on karmeassa kunnossa olevia teitä ja teitä siltä väliltä. Hiekkateiden suuret kuopat ovat helpompia, vanhan asfaltin terävät montut on syytä kiertää varovasti. Teiden vaihtelevasta kunnosta johtuen tarvittava matka-aika ei ole yleensä verrannollinen etäisyyteen. Unohdetun syrjäseudun leima on monin paikoin vahvasti läsnä.



Halvasta turistikartasta ei näitä infrastruktuurin eroja juurikaan voi etukäteen päätellä. Keltainen kantatie voi maastossa oli mitä vain. Paikkakunnan kokokaan ei aina teiden kuntoa kerro, sillä tämä Pietarin lähiseutu tuntuu rakentuvan enemmän uuden kuin vanhan rakennuskannan ehdoilla.








Kuusaan Motelli

KuusaanMotelli Ala-Kuusaassa (Klimovo) oli meidän tukikohtamme matkalla, koska tuolta Muolaan kirkon pohjoispuolelta oli helppo miettiä matkareitit kaikkiin kohteisiimme. Viipurista kohti Pietaria, vanhaa Viipuri-Pietari tietä, Leipäsuon risteyksestä Hotakkaan (Streitsovo), Sudenojan kylään ja siitä Kuusaalle. Vielä alkuvuodesta tie oli huono ja kuoppainen, nyt tiellä on hyvä ajaa. Uutta tasaista päällystettä riittää koko matkalle.

Kuusaan Motelli tuntuu sopivan parhaiten pienemmille ryhmille ja omatoimimatkailijoille. ajoitustiloja on 55 henkilölle, mutta epäilen kuinka motellin olosuhteet riittävät palvelemaan nopeasti ja joustavasti noin suurta määrää asiakkaita. Kuinka joustavasti ruokailu ja muut toiminnot sujuvat?








Nyt vahvistui ajatus, että omatoimimatkailu on paras tapa tutustua Kannakseen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja kiinnostuneita alueen menneisyydestä. Kiinnostuksesta kertoo sekin, että vanhoja suomalaisia paikannimiä on nyt otettu käyttöön erilaisissa yhteyksissä. Datsa-alue on Liikola Glub, joku ravintola on Restorant Suontaka, toinen datsa-alue on Kjirkkojärvi...

Minusta suomalaisen kyläseurat voisivat aktiivisemmin lähestyä nykyistä venäläistä paikallishallintoa, tarjota yhteistoimintaa, laatia esimerkiksi hävinneelle suomalaisasutukselle muistomerkkejä. Näistä on jo hyviä esimerkkejä. Yhdessä laaditut tekstit kirjoitetaan suomeksi ja venäjäksi. Muistomerkille tai -taululle etsitään sopiva sijoituspaikka. Intressi on yhteinen, koska alueen historia kiinnostaa myös asukkaita.

Läpikäydyt kylät

Tutustuimme tai pyrimme saamaan jonkinlaisen kuvan parissa kolmessa päivässä seuraavien kylien nykytilasta. Käymämme entiset suomalaiskylät käyntijärjestyksessä olivat:


Kirjavala

Kuuterselkä

Raivola

Lintula

Patrikki

Joutselkä

Jalkala

Terijoki

Kivennapa kk

Karhula

Ahjärvi

Pihlainen

Kauksamo

Lipola

Jaarila



Kerron blogissani vaikutelmia kylien nykytilasta sekä paikan suomalaistaustasta. En kuitenkaan tämän listan järjestyksessä, vaan siinä järjestyksessä miten ne Kirjavaisten suvulle merkittäviksi paikoiksi muodostuivat. Myös asutushistoriassa keskityn Sipin jälkipolviin. Aloitan Kirjavalasta, vaikka se ei Sipin jälkipolvien kylä ollutkaan. Silti todennäköisesti ensimmäinen Kirjavaisten kylä vanhan Äyräpään rajapitäjässä. Siitä siis seuraavassa kirjoituksessani.

Seuraava teksti: Kirjavala